Tytär kavalsi äidiltään yli 50 000 euroa – ”Käytti hyväkseen äidin terveydentilaa”

Nainen tuomittiin törkeästä kavalluksesta yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Kuvituskuva Fotolia)

Tytär oli saanut haltuunsa äitinsä tilitunnukset äidin talousasioiden hoitamista varten.

KAVALLUS Pirkanmaalainen nainen tuomittiin törkeästä kavalluksesta yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomiossa todetaan, että nainen kavalsi äitinsä varoja 53 000 euroa.

Vastaaja oli saanut haltuunsa äitinsä tilitunnukset äidin talousasioiden hoitamista varten. Syytteen mukaan hän siirsi omalle tililleen yli 35 000 euroa, poikansa tilille yli 14 000 euroa sekä maksoi laskuja yli 5 000 eurolla ja teki käteisnostoja lähes 3 000 eurolla. Yhteensä summa oli 57 557 euroa. Oikeus arvioi kavalletun summan hieman pienemmäksi, eli 53 000 euron suuruiseksi.

Syyttäjän mukaan vastaaja aiheutti rikoksen uhrille erityisen tuntuvaa vahinkoa tämän olot huomioon ottaen. Hän käytti hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa äitinsä talousasioiden hoitajana sekä lähisuhteeseen perustuvaa luottamusta, sekä äidin terveydentilaa ja kyvyttömyyttä valvoa varojensa käyttöä. Äidin asumis- ja potilasmenoja jäi maksamatta 5 438 euron arvosta.

Vastaaja tuomittiin maksamaan kavallettu summa 53 000 euroa valtiolle. Syyttäjä vaati törkeästä kavalluksesta 1 vuoden 4 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus tuomitsi hieman vähemmän, 9 kuukautta ehdollista.

Lue myös: Nainen sai ostaa 80 euron ostokset miehen tiliin – osti auton ja upotti rahaa pelifirmoihin

Kommentoi Facebookissa