Ulkoilija kuuli avunhuutoja järven suunnasta – syyksi selvisi työmaalla kiinni jäänyt työkone

Etsinnöissä käytettiin muun muassa poliisikoiraa ja droneja. (Kuvituskuva Sami Hätönen/ Poliisi)

Poliisin ja pelastuslaitoksen tehtävällä oli onnellinen lopputulos.

PELASTUSTEHTÄVÄ Poliisi ja pelastuslaitos lähtivät etsimään hädässä olevaa henkilöä Kirkkojärven alueelta. Lopulta tehtävän taustalta paljastui arkinen tilanne.

Kello 11 aikaan Teiskon kirkkotiellä kävellyt ulkoilija kuuli avunhuutoja Kirkkojärven suunnalta. Paikalle saapui poliisin sekä pelastuslaitoksen yksiköitä etsimään mahdollista avuntarvitsijaa. Etsinnöissä käytettiin muun muassa poliisikoiraa ja droneja.

Lopulta huutojen syyksi selvisi jonkin matkan päässä sijaitsevalla työmaalla ollut tilanne, jossa työntekijä oli kovaan ääneen huutanut kauempana työskennelleitä työtovereitaan auttamaan kiinni jääneen työkoneen kanssa.

Tällä kertaa lopputulos oli normaaliakin parempi, sillä hengenvaaraa ei ollut edes syntynyt. Toisessa tilanteessa avunhuutajana olisi kuitenkin voinut olla esimerkiksi jäihin pudonnut henkilö. Poliisi kiittääkin ilmoittajaa valppaudesta ja hätäilmoituksen tekemisestä.

Lue myös: Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä lunta kipataan mereen – lupa-asia herättää kiistaa

Kommentoi Facebookissa