Ulkoministeriö vetoaa – älä jaa suomalaisnaisen kaappausvideota sosiaalisessa mediassa

Suomalaisnainen siepattiin Kabulissa hieman ennen keskiyötä.

Suomalaisnainen siepattiin Kabulissa hieman ennen keskiyötä toukokuun 20. päivä 2017. (Kuva Fotolia)

Viranomaiset pyytävät, että mitään sieppaukseen liittyvää materiaalia ei levitetä julkisuudessa.

SIEPPAUS Sosiaalisessa mediassa on julkaistu video, joka liittyy Kabulissa Afganistanissa 20. toukokuussa 2017 siepattuun suomalaiseen naiseen.

– Tuomitsemme sieppauksen, kaikenlaisen kiristyksen ja julmuuden. Vaadimme siepatun välitöntä vapauttamista, toteaa ulkoministeri Timo Soini.

Viranomaiset pyytävät, että mitään sieppaukseen liittyvää materiaalia ei levitetä julkisuudessa, sillä kaikki julkisuus vaarantaa siepatun hengen ja vaikeuttaa tilanteen hoitamista. Viranomaiset keskittyvät tekemään kaikkensa siepatun turvaan saamiseksi.

Päivän Lehti kertoi suomalaisnaisen sieppauksesta tässä. Afganistanissa on noin 35 suomalaista siviilihenkilöä ja 30 sotilasta. Ulkoministeriö suosittelee matkustustiedotteessaan välttämään kaikkea matkustamista maahan.

Tilanteen selvittämiseen, henkilön turvallisuuteen ja yksityisyyteen liittyvistä syistä tarkempia yksityiskohtia ei kerrota julkisuuteen. Tämä koskee niin henkilöitä, tapahtumia kuin viranomaistyötä. Siepatun läheiset toivovat yksityisyyttä. Asiaa koskeva viestintä on keskitetty ulkoministeriöön Helsinkiin.

Afganistanissa ulkomaisten henkilöiden kidnappaukset eivät ole harvinaisia ja niitä tehdään joko lunnasvaatimusten tai poliittisen painostamisen johdosta. Vuonna 2014 kaksi suomalaista avustustyöntekijää ammuttiin maan länsiosassa sijaitsevassa Heratin kaupungissa.

Kommentoi Facebookissa