Unkarin aika-ajoissa tärähti yllätys – myös Valtteri Bottakselle hieno onnistuminen

Valtteri Bottas kilpailee 2022 Alfa Romeolla. (Kuva Sauber Group)

George Russell ajoi Unkarin GP:ssä uransa ensimmäisen F1-paalupaikkansa. Valtteri Bottas oli aika-ajoissa kahdeksas.

FORMULA 1 Mercedeksen George Russell leipoi lauantaina ison yllätyksen Unkarin F1-kisan aika-ajoissa, kun hän ajoi paalupaikalle. Juuri kukaan ei odottanut tätä paalua, sillä Mercedes on ollut läpi viikonlopun suurissa ongelmissa.

– Eilen oli luultavasti koko kauden huonoin perjantai, uransa ensimmäisen F1-paalupaikan ajanut Russell sanoi F1:n tv-haastattelussa.

– Sitten se viimeinen kierros oli ihan mega. Katsoin ruutua ja näin siellä P1, se oli ihan mahtavaa. Meidän pitää ymmärtää, mistä tämä tänään tuli. Meillä on yleensä hyvä kisavauhti ja toivottavasti niin on nytkin, Russell jatkoi.

Ferrari valtasi seuraavat sijat. Russellille 44 tuhannesosaa hävinnyt Carlos Sainz oli toinen ja Charles Leclerc kolmas. Leclerc hävisi Russellille 19 sadasosalla.

MM-sarjaa johtava Red Bullin Max Verstappen koki järkyttävän pettymyksen. Hänen Red Bull -autossaan ei ollut tehoja ja tuloksena oli kymmenes ruutu.

Red Bullin päivä oli muutenkin synkkä. Sergio Perez karsiutui viimeisestä osiosta ja lähtee sunnuntain kisaan 11. lähtöruudusta.

Alfa Romeon Valtteri Bottas onnistui pitkästä aikaa mainiosti. Hän lähtee sunnuntain kisaan kahdeksannesta ruudusta.

Bottas sai täksi viikonlopuksi uusia päivityksiä autoonsa. Bottas myönsi suoraan, että uudet päivitykset vaikuttivat heti paljon.

– Joo, ilman päivityksiä olisi varmaan käynyt, kuten tallikaverille, eikä oltaisi selvitty läpi Q3:een, Bottas myönsi Viaplayn haastattelussa.

– Hyvä, että ollaan menty vähän eteenpäin ja päästiin taas Q3:een. Myös vauhti oli vähän lähempänä kuin mitä ennustettiin. Se on positiviista, Bottas jatkoi.

Bottas ei ole viime kisoissa saavuttanut pisteitä. Sunnuntaina pisteettömän putken katkaisemiselle olisi hyvä tilaisuus,

– Joo, ei tosiaan ole hetkeen Q3:ssa oltu ja kun siellä ei ole, niin se on vähän vaikeampi ajaa aina kisassa pisteille, mutta nyt olemme taas kympin sakissa, joten ihan varmasti pystyy taistelemaan pisteistä, Bottas ennakoi.

Startit ovat olleet tällä kaudella suomalaisen heikko kohta.

– Kunhan nyt saisi hyvän lähdön. Se on ollut tällä kaudella heikkous, mutta jos saa hyvän lähdön ja taktiikka osuu kohdilleen, niin voi pari sijaa nousta, Bottas naurahti.

Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi

Lue myös: Charles Leclercilta karmea moka – Valtteri Bottakselta surkea kisa

Kommentoi Facebookissa