MUISTOKIVI Kemiön kirkolla vietettiin harras ja juhlallinen tilaisuus, kun Tuppuran-Teikarin taistelussa talvisodassa 2.–3.3.1940 kaatuneiden merisotilaiden muistokivi paljastettiin. Tukea muistohankkeelle saatiin eri tahoilta, ja kiveen on ikuistettu 32 kaatuneen sotilaan nimet.
Summan rintaman murruttua neuvostojoukot vyöryivät kohti Suomen viimeistä puolustuslinjaa, Viipurinlahden Tuppurasta alkanutta taaimmaista linjaa. Puolustusta vahvistamaan pyydettiin pataljoona miehiä, kokoaminen määrättiin rannikkotykistön kapteeni Väinö Hällforsin tehtäväksi. Osoittautui kuitenkin, ettei alueelta löytynyt enää tarpeeksi rannikkojoukkojen reserviä ja Turun Laivastoaseman Varikkopataljoonasta kerättiin komppania.
Laivastokomppanian joukkueenjohtajat, aliupseerit ja miehistö olivat lähes kaikki laivastossa varusmiespalveluksensa suorittaneita laivaston reserviläisiä, yhteistä kaikille oli vähäinen jalkaväen taistelu- ja ampumakoulutus. Raskaiden hiihtomarssien jälkeen Viipurinlahdella miehiä siirrettiin saarelta toiselle, Tuppuran linnakesaarelta Teikariin ja takaisin.
Viestiyhteydet katkeilivat ja puolustajat saarrettiin ylivoimaisten neuvostojoukkojen toimesta. Vastaiskut epäonnistuivat ja linnakkeen päällikkö pyysi radiolla vetäytymislupaa. Saamatta viestiinsä vastausta hän määräsi itse joukkojen vetäytymisen alkavaksi hämärän tultua.
Hyökkäyksessä, vastaiskussa ja Tuppurasta vetäytymisen aikana kaatui 32 laivastosotilasta ja lisäksi eri tavoin haavoittui 60–70 miestä. Taistelujen aikana vain osa haavoittuneista pystyttiin evakuoimaan. Vihollisen vangiksi jäi yhdeksän laivastokomppanian miestä.
Kun laivastokomppanian onnistumista Tuppuran puolustuksessa sodan jälkeen arvioitiin, miehiä syytettiin huonosti koulutetuiksi ja syyllistettiin kurittomiksi asemiensa jättämisen johdosta.
– Syy laivastokomppanialle tuomittuun huonoon menestykseen ei ollut sen miehissä, joten syytökset olivat kohtuuttomia. He tekivät parhaansa. Komppanialle pikatilanteena puutteellisin tiedustelutiedoin määrätty ja suunnittelematon tehtävä oli täysin ylimitoitettu, analysoi Laivaston Veteraanit ry:n puheenjohtaja kapteeniluutnantti evp. Seppo Grönroos.
Grönroos on henkilö, jota ilman nyt Kemiön kirkolla paljastettua muistokiveä ei olisi saatu aikaan. Tilaisuutta kunnioitti myös 108-vuotias Suomen vanhin sotaveteraani Ilmari Koppinen. Kaksi laivastokomppanian vänrikeistä oli palvellut samaan aikaan Koppisen kanssa. Koppinen on palvellut muun muassa panssarilaiva Ilmarisella.
Laivaston sotilaille tapahtuma oli onnettomuus, josta heidän omaisilleen seurasi koko elämän pituinen tragedia. Paljastustilaisuudessa olikin mukana lukuisten meriupseereiden lisäksi kaatuneiden omaisia.
– Muistomerkki on sankarivainajien ja taisteluun osallistuneiden lähiomaisille ja jälkeläisille yhteinen paikka, jossa he voivat muistaa kaatuneita omaisiaan. Se on myös arvokas ja julkinen tunnustus ja kunnianosoitus elämänsä isänmaalle antaneille merisotilaille, Grönroos sanoo.
Komppaniassa oli mukana kuusi kemiönsaarelaista merisotilasta, jotka kaikki selvisivät elossa. Seppo Grönroosilla on henkilökohtainen kosketus merisotilaiden kohtaloihin, sillä yksi selvinneistä oli taistelulähetti, ylimatruusi Toivo Grönroos, jonka muisteluita taistelusta Seppo Grönroos sai nuorukaisena kuulla.
Kommentoi Facebookissa