KOLUMNI Elämme jälleen aikoja, jolloin äänestäjille luvataan kaikkea hyvää kaikille ja parin kuukauden kuluttua hallitusneuvotteluissa huomataan, ettei äänestäjillä ole kuluttajansuojaa. Puolueiden ja kansanedustajaehdokkaiden vaalilupaukset on silloin unohdettu ja heitetty roskakoriin. Nyt ennen vaaliuurnalle menoa on hyvä tarkastella, millaisia valheita meille tarjotaan puolueiden vaaliohjelmissa.
Kokoomus luottaa vahvasti Suomeen, mutta ei kaikkiin suomalaisiin. Puolue haluaa jatkaa normien purkua luopumalla apteekkiluvista ja sallimalla lääkkeiden hintakilpailun. Viinit ja itsehoitolääkkeet olisi saatava kauppojen hyllyille. Porvaripuolue on vankka tasaveron kannattaja, joka haluaisi korottaa alkoholin, tupakan, turpeen, sähkön ja lämmityspolttoaineiden verotusta ja samalla keventää ansiotuloverojen verotusta.
Perussuomalaiset haluaa Suomen takaisin päinvastaisilla lääkkeillä kuin kokoomus. Asuntojen öljylämmityksen kustannuksia ei puolueen mukaan tule nostaa ja sähköveroa on laskettava minimiin sekä polttomoottoriajoneuvojen verotusta on kevennettävä.
Vihreä liitto kysyy ”millaisen huomisen haluat rakentaa?” Ja vastaa, että liikenne on saatava päästöttömäksi ja ruuhkamaksut on otettava käyttöön. Turkistarhaus on sen sijaan puolueen mielestä lopetettava ja perustettava eläinasiavaltuutetun virka. Vaaliohjelmassa vaaditaan terveyskeskusmaksuista luopumista ja samaa vaalilupausta äänestäjille syöttää Vasemmistoliitto ohjelmassaan ”Oikeudenmukainen Suomi kaikille, ei harvoille”. Harvainvaltaa puolue lupaa lähteä torjumaan tuloverotuksen progressiota kiristämällä, ajamalla 800 euron perustuloa kaikille ja rajoittamalla aggressiivista verosuunnittelua.
Vasemmistoliitto lupailee lisäksi jokaiselle kansalaiselle pääsyä maksuttomasti terveyskeskukseen kerran viikossa. Asumiskustannusten nousua rajoitetaan vuokrankorotuksen sääntelyllä, näillä lääkkeillä vasurit houkuttelevat äänestäjiä.
Suomen Keskusta tarjoilee äänestäjille ”Suomen arvoisia tekoja” puuttumalla maaseudun tyhjien asuntojen ongelmiin. Maataloustuottajien asemaa tulee parantaa ja viljelijöitä on tuettava jatkossakin. Yrittäjien asemaa ei saa heikentää. Kaikki tuttua ikiaikaista keskustan vaalilupausten sarjaa. Juha Sipilän taannoiset vaikuttamisyritykset Ylen ohjelmiin on vaaliohjelmassa unohdettu, koska ”sanavapaudesta ei tingitä”. Miksi sananvapauskysymys on vaaliohjelmassa?
Yllättäen myös demarit pyydystävät yrittäjien ääniä, koska puolue haluaa verotuksella tukea elinkeinoelämää. Toisaalta SDP poistaisi yrittäjävähennyksen ja tiivistäisi omistamisen verotusta, vaikka puolue poisti aikoinaan varallisuusveron varakkailta. Antti Rinteen johdolla puolue pyrkii myös eläinperäisten ruokatuotteiden kulutuksen vähentämiseen, siksikö puolue kannattaa vihreiden tavoin eläinsuojeluasiamiehen viran perustamista?
Puoluejohtajista Rinne, Petteri Orpo ja Li Andersson kannattavat jonkinasteista kaivosveroa, sen sijaan Sipilä ei lämpene kansallisomaisuuden ryöstön verottamiselle. Sen ymmärtää, kun tietää kaivoksien sijainnin keskustan vankoilla tukialueilla. Sipilä on sen sijaan valmis kansallistamaan sähkönsiirron Rinteen kanssa, jotta siirtohinnoittelu saataisiin kuriin. Myös Orpo on valmis vaikuttamaan sähkönsiirron hintaan, vaikka Jyrki Kataisen hallituksessa kokoomuslaiset ja demarit olivat yksityistämässä sähkönsiirron. Vaalilupaukset ovat iloisesti ristiriidassa keskenään, niin kuin aina aikaisemminkin.
Puolueiden vaaliohjelmissa ei kerrota äänestäjille, mitkä ovat suurten lupausten kustannukset. Kukaan ei ole vielä allekirjoittamassa leikkauslistoja, niitten aika on edessä hallitusneuvotteluissa ja vaalilupausten unohtamiselle.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Sipilän hallituksen tilinpäätös – etuudet ja tuet on rahoitettu valtion velkarahoituksella
Kommentoi Facebookissa