Vahingot vähenivät viime vuonna – sähkö on syypää noin kolmannekseen palovahingoista

Suurvahingoissa, jotka ovat yleensä tulipaloja, vahingot saattavat olla pahimmillaan kymmeniä miljoonia euroja.

Suurvahingoissa, jotka ovat yleensä tulipaloja, vahingot saattavat olla pahimmillaan kymmeniä miljoonia euroja. (Kuvituskuva Fotolia)

Palo-, murto- ja vuotovahinkojen lukumäärät ja korvaussummat laskivat vuonna 2020.

VAHINGOT Finanssiala kertoo, että palo-, murto- ja vuotovahinkojen lukumäärät ja korvaussummat laskivat vuonna 2020. Vakuutusyhtiöt korvasivat näitä vahinkoja yli 380 miljoonan euron edestä.

Palovahinkoja sattuu näistä vahinkotyypeistä vähiten, vain viidennes vuotovahinkojen määrästä. Niiden korvaussummat ovat kuitenkin huomattavasti suurempia.

– Yksi syy vahinkojen vähenemiseen on varmasti se, että ihmiset olivat koronarajoitusten takia paljon kotosalla. Toisaalta suurvahingoissa, jotka ovat yleensä tulipaloja, vahingot saattavat olla pahimmillaan kymmeniä miljoonia euroja. Jos vuoden aikana sattui muutama suurpalo vähemmän, se näkyy heti korvausmäärissä, sanoo Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero.

Palovahinkoja sattui 6 500 kappaletta, ja niiden korvausmäärä oli 191 miljoonaa euroa. Murtovahinkoja sattui 25 500 kappaletta, korvausmäärä 25 miljoonaa euroa. Vuotovahinkoja sattui 32 000 kappaletta, korvausmäärältään 165 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes kaikista tulipaloista saa alkunsa sähkölaitteesta tai -järjestelmästä. Vakuutusyhtiö Ifin mukaan kotitalouksien paloista osuus on jopa 60 prosenttia. Isoakkuiset sähköpyörät ja -potkulaudat ovat yleistyneet. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kertoo, että sekä Suomessa, että muualla maailmassa on raportoitu etenkin sähköisten kulkuvälineiden akkuongelmien seurauksena syttyneistä tulipaloista.

Myös näille isoille akuille on keräysjärjestelmä, mutta vioittuneen akun kierrätyksestä on syytä sopia akun maahantuojan kanssa.

– Kaikkia kodin akullisia laitteita kannattaa ladata kovalla, palamattomalla alustalla. Laite kannattaa myös irrottaa laturista heti, kun se on latautunut, Mero sanoo.

Tärkeintä isojen akkujen – kuten muutenkin sähkölaitteiden – kanssa on noudattaa mukana tulleita käyttöohjeita. Akkua on käytettävä ja ladattava oikein ja on varottava kolhimasta akkua tai laitetta. Ennen käyttöä tulee tarkistaa laitteen ja akun kunto.

Lue myös: Markkinoilta poistettiin 118 vaarallista sähkölaitetta – eniten puutteita latureissa, muuntajissa ja led-valaisimissa

Kommentoi Facebookissa