OIKEUDENKÄYNTI Vaimonsa murhasta syytetylle 44-vuotiaalle miehelle on luettu valtava nippu uusia syytteitä. Haastehakemuksessa on 13 syytekohtaa, muun muassa useita raiskauksia. Uhrina teoissa on ollut vastaajan oma vaimo.
Syytteen mukaan vastaaja oli varastanut vaimonsa pankkikortin sekä avaimet ja rahaa. Lisäksi hän oli uhannut puukottaa vaimonsa, mikä teko sitten tapahtuikin viime helmikuussa.
Syyteen mukaan mies tunkeutui hakelämpökeskukseen ja aiheutti siellä tuhoja. Toisessa kiinteistössä hän painoi palohälytysnappia ja hälytti turhaan palokunnan paikalle. Yhdessä haastehakemuksessa on kahdeksan syytekohtaa, muun muassa kolme raiskausta, huumausainerikos ja kaksi vaimon pahoinpitelyä.
Alkuviikosta oikeuden käsittelyssä oli rikoksista vakavin, syyte vaimon murhasta. Kaikista esillä olleista asioista annetaan aikanaan yhteinen tuomio. Vastaaja on pyytänyt, että hänet määrätään mielentilatutkimukseen.
Lue myös: Poikkeuksellisen julma henkirikos – mies viilsi vaimonsa kurkun auki
Kommentoi Facebookissa