Vakava liikenneonnettomuus – alakouluikäinen tyttö menehtyi henkilöauton ulosajossa

Loukkaantuneet toimitettiin sairaalaan ja alustavan tiedon mukaan heidän vammansa eivät ole vakavia. (Kuvituskuva Fotolia)

Matkustajista yksi menehtyi tapahtumapaikalla ja kolme muuta loukkaantuivat.

LIIKENNETURVALLISUUS Henkilöauto ajautui ulos tieltä lauantaiaamuna 8.6.2024 klo 05.40 Keski-Suomessa Saarijärvellä Kokkolantiellä. Auto oli matkalla Saarijärveltä Karstulan suuntaan.

Onnettomuus tapahtui, kun henkilöauto oli ajautunut suorahkolla tieosuudella ulos tieltä, kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle, toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.

Matkustajista yksi menehtyi tapahtumapaikalla ja kolme muuta osallista loukkaantuivat. Heidät toimitettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa, alustavan tiedon mukaan heidän vammansa eivät ole vakavia.

Onnettomuudessa menehtynyt oli alakouluikäinen tyttö. Kaikki onnettomuuden osalliset asuvat Jyväskylässä.

Lue myös: Kuolemaan johtaneet turmat tutkittiin – yhdeksän kymmenestä tieltä suistumisesta sattui hyvällä ajokelillä

Kommentoi Facebookissa