KOLUMNI Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julisti eduskunnassa: ”Pääministeri ei voi valehdella yleisölle ja eduskunnalle. Jos Rinne on valehdellut, hänen on erottava.”
Antti Rinne erosi ja samoin oli tehnyt aikaisemmin demareitten omistajaohjausministeri Sirpa Paatero. Jäljelle jää kysymys valehtelivatko ministerit, kun postilajittelijoita oltiin siirtämässä huonomman työehtosopimuksen piiriin? Julkisuudessa esitettyjen sähköpostien mukaan molemmat ministerit tiesivät asiasta viimeistään tämän vuoden elokuun lopussa. Mutta väittivät toista.
Näin ollen ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen, kuin että pääministeri ja omistajaohjausministeri todennäköisesti valehtelivat eduskunnalle, äänestäjille ja kansalaisille. Ja molemmille näytettiin ovea.
Jotkut muistavat pääministeri Anneli Jäätteenmäen sanat, kun hän julisti eduskunnan puhujapöntöstä ”puhun niin totta kuin osaan”. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin puhuttua muunneltua totuutta, hän laukoi aamu-tv:ssä ”sori siitä”. Ollessaan pääministerinä Matti Vanhanen sekoili naisjutuissaan ja puolueen raha-asioissa ja satuili sitten tapahtumista vähintään muunneltua totuutta. Nyt kiirastulessa on ulkoministeri Pekka Haavisto.
Luikurin lasketteleminen ei ole ainoastaan ministerien etuoikeus, myös kansanedustajat jäävät tämän tästä kiinni perättömistä puheistaan ilman sen suurempia seurauksia. Se ei paljon lohduta, että osa valehtelee tietämättään.
Kukaan päivän politiikkaa seuraava ei voi välttyä ajatukselta, että tietoinen valehtelu eduskunnassa ja julkisuudessa on tänään politiikan teon arkipäivää. Ennen puhuttiin asian vierestä, jätettiin kertomatta olennaista tai oltiin yksinkertaisesti hiljaa, valehtelua pidettiin epärehellisyytenä.
Valehtelu on vallan työkaluna arkipäiväistynyt ja siitä on tullut poliitikkojen keskuudessa hyväksyttävämpää. Tämä valehtelun kulttuuri on johtanut väistämättä siihen, että kansalaisten usko politiikkaan, poliitikkoihin ja puolueisiin on romahtanut. Murheellinen kehitys näkyy äänestysprosenteissa. Moni ajattelee, että turha sinne äänestyskoppiin on raahautua, kun ne pettävät vaalilupauksensa ja valehtelevat meille kuitenkin.
Kun kansalaisilta kysytään, mitä ominaisuuksia arvostat ihmisten välisessä kanssakäymisessä, vastaus on useimmiten rehellisyyttä. Vielä ei ole onneksi päästy niin pitkälle, että tavalliset kansalaiset pitäisivät pajunköyden syöttämistä arvossa.
Meillä ei vielä olla siinä tilanteessa, mikä USA:ssa on arkipäivää. Kansakunnan päämies presidentti Trump valehtelee lähes päivittäin julkisuudessa ja osa kansasta taputtelee tällaiselle demokratian irvikuvalle. Ollaanko tässä matkalla Leninin, Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin viitoittamalla tiellä? Siitä ei hyvä seuraa.
Nykyinen hallitus on puhunut jatkuvasti avoimuuden ja poliittisen päätöksen teon läpinäkyvyyden puolesta. Liturgiat eivät ole näkyneet käytännön politiikassa, jossa asioiden salaminen, tosiasioiden vääristely ja tietoinen valehtelu romuttaa parhaillaan suomalaista parlamentarismia.
Rinne ja Paatero joutuivat eromaan, toivottavasti se on lähtölaukaus uudelle terveemmälle poliittiselle kulttuurille.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Kommentoi Facebookissa