JALKAPALLO Veikkausliigan kaudesta on takana vasta kolme viikkoa, mutta jo kaksi valmentajaa on saanut potkut. HIFK erotti viime maanantaina päävalmentajansa Tor Thodesenin ja sarjanousija TPS ilmoitti perjantaina vapauttaneensa tehtävistään päävalmentajansa Tommi Pikkaraisen.
Urheilullinen menestys ei TPS:ssä mairittele. Joukkue on hävinnyt kaikki neljä otteluaan maalieron ollessa 1-7.
– Mennyt kevät on ollut jokaisessa urheiluseurassa erityisen haastavaa aikaa, niin meilläkin. Aina asiat ei mene seurassa niin kuin suunnitellaan, ja nyt meille kävi valitettavasti näin. Nämä ratkaisut eivät ole koskaan miellyttäviä, mutta ikäviäkin ratkaisuja on joskus tehtävä seuran edun nimissä. Halusimme jo tässä vaiheessa muutoksia niin tätä kautta, kuin tulevaisuuttakin, silmällä pitäen, FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Jouko Peräaho perustelee kovaa ratkaisua seuransa tiedotteessa.
Pikkaraisen komennossa TPS nousi viime kaudella takaisin pääsarjatasolle.
– Tommille annettiin kova tavoite, jossa hän onnistui. Pelimme ailahteli kauden aikana, mutta pelasimme hienot karsinnat ja saavutimme tavoitteemme ja nousimme takaisin nopeimmalla mahdollisella aikataululla, Peräaho kiittelee.
Tietysti, valmentajapotkut on parempi antaa heti kauden alussa, kun tilanne olisi mahdollista vielä pelastaa. Uusi valmentaja pystyy vielä ujuttamaan ryhmäänsä uusia oppeja.
Juttuvinkki: HJK tehnyt isoja sukelluksia – Aki Riihilahden uskottavuus nyt puntarissa
Pikkaraisen potkujen järkevyyden voi silti kyseenalaistaa. TPS lähti kauteen merkittävänä putoajaehdokkaana. Joukkueen pelaajamateriaalilla Veikkausliigan kärkijoukkueiden haastaminen on vaikeaa.
TPS:n tapauksessa on vaikea nähdä, että joukkue olisi voinut alkukauden otteluissaan menestyä paljoa paremmin. Vastassa olleet SJK, FC Ilves, FC Honka ja HJK ovat TPS:ää selkeästi parempia joukkueita. Todellinen mittari olisi ollut edessä vasta kahdessa seuraavassa ottelussa FC Lahtea ja RoPSia vastaan.
Viime vuonna päävalmentajalleen antoivat Veikkausliigassa kenkää kesken kauden HJK, SJK, VPS ja KPV. Urheilullinen menestys ei kohentunut yhdessäkään seurassa.
SJK voitti 2015 Suomen mestaruuden. Seuran urheilullinen syöksykierre alkoi 2017, kun menestystä tuonut päävalmentaja Simo Valakari erotettiin hänen ajauduttuaan seurajohdon kanssa erimielisyyksiin.
Suomen toiseksi rahakkaimmassa jalkapallo-organisaatiossa SJK:ssa on toiminut kolmen vuoden sisällä kuusi päävalmentajaa. Seuran resurssien valossa tulokset ovat olleet umpisurkeita. Tämä johtuu ennen kaikkea pitkäjänteisen työn puutteesta.
SJK:n tielle lähtenyt TPS hakee nyt nousua ja yrittää epätoivoisesti uutta nousua. Lauantain FC Lahti-ottelussa TPS:n päävalmentajana toimii Joonas Laurikainen. Hän on ollut Pikkaraisen valmennustiimissä apuvalmentajana.
Myöhemmin perjantaina TPS vahvisti pestanneensa uudeksi päävalmentajakseen entisen huippuhyökkääjän Jonatan Johanssonin.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa