LAHJOITUS Valtioneuvoston yleisistunto päätti tänään osana eduskunnan hyväksymää kansanedustajien lakialoitetta ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa lahjoittaa Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiölle Itlalle enintään 50 miljoonan euron arvosta valtion omistamia Neste Oyj:n osakkeita.
Lahjoituksen kohteena on 922 168 osaketta. Lahjoituksen myötä valtion omistusosuus Neste Oyj:n osakkeiden tuottamasta äänimäärästä laskee alle 50 prosentin eli 49,74 prosenttiin. Itlasta puolestaan tulee Nesteen seitsemänneksi suurin omistaja.
– Oikeastaan ainut yhtiö, jolla ei valtion omistusrajoista olisi tullut ongelmaa oli Neste, koska eduskunta on kovalla päätöksellä ilmoittanut, että valtion omistusosuus voi olla siellä 34 prosenttia, kun kaikissa muissa, Finnairissa ja Fortumissa, se on yli 50 prosenttia, elinkeino- ja omistajaohjausministeri Mika Lintilä kommentoi tiedotustilaisuudessa.
Itla perustettiin vuonna 1987 Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlan yhteydessä. Itlan tarkoituksena on edistää ja tukea Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Itlan hallituksen puheenjohtaja professori Pentti Arajärvi edusti tilaisuudessa lahjoituksen vastaanottajaa.
Särähdyksiä yhteiseen säveleen ehti jo aikoinaan syntyä kun selvisi, että hallitus oli päättänyt ottaa nyt lahjoitetut miljoonat alun perin Raha-automaattiyhdistyksen jäljiltä jääneistä jakamattomista 400 miljoonasta, jotka oli jo korvamerkitty vanhoille edunsaajille.
Rahalla aiottiin synnyttää juhlarahasto pääomittamalla Itlaa, joka ei ole ollut aikaisemmin RAY:n edunsaaja. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja erityisesti kattojärjestä SOSTE älähtivät, että silmänkääntötempulla vain siirretään rahaa taskusta toiseen.
Kritiikin seurauksena hallitus päätyi nyt toiseen ratkaisuun. Päivän Lehti kirjoitti aikaisemmin aiheesta tässä.
Kommentoi Facebookissa