Valtteri Bottaksella karmaisevaa epäonnea – mestaruus uhkaa karata

Valtteri Bottas ajaa 2020 mustalla Mercedeksellä

Valtteri Bottas ajaa mustalla Mercedeksellä. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas jäi Silverstonen F1-kilpailussa pisteittä. Rengas hajosi muutamaa kierrosta ennen maalia.

FORMULA 1 Silverstonen radalla ajettu Formula ykkösten Britannian Grand Prix tarjosi viimeisillä kierroksilla melkoisesti draamaa. Tästä vastasi rengasvalmistaja Pirelli, jonka rengasseokset eivät kestäneet Mercedes-autoissa kilpailun rasituksia.

Mercedes-autojen vauhti oli muihin verrattuna ylivertaista. Paalulta startannut Lewis Hamilton dominoi kilpailua ja Valtteri Bottas ajoi muutaman sekunnin päässä toisena. Kunnon mahdollisuutta Hamiltonin haastamiseen Bottaksella ei kuitenkaan ollut Hamiltonin oltua liian nopea.

Muutamaa kierrosta ennen maalia Bottaksen rengas hajosi. Hän nilkutteli varikolle rengasvaihtoon ja oli maalissa vasta 11:s. Bottas jäi pisteittä.

Hamiltonilta petti Pirellin rengas viimeisellä kierroksella. Hän pystyi silti voittamaan kilpailun.

Toiseksi ajanut Red Bull -tallin Max Verstappen oli käynyt varikolla hieman aiemmin ajaakseen kisan nopeimman kierroksen. Mikäli Verstappen ei olisi pysähdystään tehnyt, olisi hän voittanut kilpailun.

– Olin onnekas ja epäonninen. Kakkostilaan olen kuitenkin tyytyväinen, Verstappen summasi tuntemuksensa F1:n tv-haastattelussa.

Voittaja Hamilton sanoi Bottaksen antaneen kovaa haastetta. Hamiltonin mukaan rengas ei kuitenkaan antanut merkkejä hajoamisestaan ennen viimeistä kierrosta. Rengasrikko tuli Hamiltonille täytenä yllätyksenä ja viimeiset mutkat olivat hänelle todella vaikeita.

Juttuvinkki: Itsepäinen tallipomo tukki tien – Mika Salo olisi voinut taistella maailmanmestaruudesta

Kisassa nähtiin kaksi muutakin rengasrikkoa. Daniil Kvyatin Alpha Tauri -autosta hajosi rengas kisan alkuvaiheessa ja auto ajautui kovassa vauhdissa seinään. Kvyat selvisi vammoitta.

Carlos Sainzin McLarenista hajosi rengas kisan lopussa. Hän putosi rengasrikkonsa myötä pisteiltä.

Bottaksen rengasrikko nosti Ferrarin Charles Leclercin kolmanneksi. Vaikka Ferrarin autolla ei ole kärkitaistoon jakoa, on Leclerc saavuttanut kauden neljässä kisassa jo kaksi palkintosijaa.

Red Bullin menestys on Verstappenin ja Ferrarin Leclercin varassa. Red Bullin toinen kuski Alexander Albon oli tuloksissa kahdeksas ja Ferrarilla kakkoskuskiksi taantunut nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel kymmenes.

Albonin paikkaa Red Bullilla uhkaa seitsemänneksi Alpha Taurilla ajanut ajanut Pierre Gasly, jonka Albon viime kaudella Red Bullilla syrjäytti. Vettelin sopimus Ferrarilla päättyy tähän kauteen.

Kimi Räikköselle Silverstonen kisa oli tervanjuontia. Hänellä oli vaikeuksia takarenkaidensa kanssa ja kisan loppupuolella Kimin Alfa Romeon etusiiveke hajosi. Maalissa Räikkönen oli 17:s, viimeinen maaliin päässeistä kuljettajista.

Bottaksen mestaruushaaveille rengasrikko oli todella paha takaisku. Hän jatkaa MM-pisteissä toisena, mutta eroa kärjessä olevaan Hamiltoniin on jo 30 pistettä.

Bottas voitti Itävallassa ajetun kauden avauskilpailun. Kolmessa seuraavassa kilpailussa Bottaksella ei ole sitten ollutkaan jakoa haastaa Hamiltonia.

Silverstonessa ajetaan myös ensi viikonloppuna. Bottaksella alkaa olla pakkovoiton paikka.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottas hävisi selvästi – Lewis Hamilton puhui äärirajoista

Kommentoi Facebookissa