Valtteri Bottas epäonnistui yksilönä – teki silti kymmenien miljoonien arvoista työtä

Valtteri Bottaksella on sopimus Mercedes-tallin kanssa myös kaudelle 2021.

Valtteri Bottaksella on sopimus Mercedes-tallin kanssa myös kaudelle 2021. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas koki kuljettajien mestaruustaistelussa nöyryyttävän tappion, mutta auttoi Mercedeksen jälleen merkkimestariksi. Bottaksen työpanos varmisti Mercedekselle kymmenien miljoonien eurojen bonustulot.

FORMULA 1 Valtteri Bottas päätti F1-kautensa Abu Dhabissa kakkostilaan. Sijoitus ja itse kisasuoritus olivat vahva kuvaus hänen kaudestaan. Bottas ajoi Mercedeksellä, F1-sarjan parhaalla autolla toiseksi.

Sijoittuminen Formula ykkösten MM-sarjassa toiseksi on pelkkää numeroa katsellessa tietysti hieno tulos. Suomalaisista toiseksi ovat F1-sarjan loppupisteissä sijoittuneen aiemmin vain Mika Häkkinen 2000 sekä Kimi Räikkönen 2003 ja 2005. Bottas sijoittui toiseksi myös 2019.

Häkkisen ja Räikkösenkin hopeat olivat pettymyksiä. Mutta he voittivat hopeakausinaan tallikaverinsa.

Bottas on viimeiset neljä kautta ajanut Formula ykkösten parhaalla autolla. Hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton on jokaisena vuotena voittanut maailmanmestaruuden. Bottaksella ei ole ollut Hamiltonia vastaan mitään jakoa.

Tulosten valossa Bottas taantui viime vuodesta. Kaudella 2019 hän voitti 21 osakilpailusta neljä. Hänen voittoprosenttinsa oli viime vuonna 19 ja tänä vuonna vain 12.

Bottas voitti tämän kauden 17 osakilpailusta kaksi. Se oli huomattavasti vähemmän kuin kaluston valossa olisi pitänyt.

Kaudella 2019 Ferrari pystyi antamaan Mercedekselle myös kunnon vastusta. Tänä vuonna Mercedes oli valtaosassa kisoista täysin ylivoimainen.

Bottaksen kauden ainoa häikäisevä suoritus nähtiin kauden avauskilpailussa Itävallan Red Bull Ringillä. Siellä Bottas kurvaili paalupaikalta voittoon.

Juttuvinkki: Lewis Hamilton tuhosi Heikki Kovalaisen F1-uran

Sen jälkeen Lewis Hamilton tuli, meni ja voitti. Bottas pystyi voittamaan vain lokakuussa ajetussa Venäjän Sotshin osakilpailussa, jossa Hamilton menetti voittomahdollisuutensa rangaistukseen, jotka sai tehtyään starttiharjoituksia väärässä paikassa.

Toistuvat tappiot Hamiltonille toivat Bottaksen niskoille tietenkin kritiikkiä. Media, jolla ei ole taloudellisia intressejä asioiden kaunisteluun, tekee työtään faktapohjalta, ja Bottakseen kohdistunut kritiikki on täysin perusteltua. Huippu-urheilussa onnistumisia arvioidaan tuloksilla ja Hamiltoniin verrattaessa Bottaksen tulostaso oli karua katsottavaa.

Tappio oli tyly. Bottas pystyi päihittämään Hamiltonin vain neljässä kisassa. Kauden päätöskilpailussa Abu Dhabissa Bottas ajoi toiseksi ja koronaviruksen takia puolikuntoisena ajanut Hamilton kolmanneksi, mutta Red Bullin Max Verstappen oli hämmästyttävänkin ylivoimainen voittaja.

Bottaksen julkinen ruoskinta on tylyä. Samalla monilta kuitenkin unohtuu, että hän teki kymmenien miljoonien eurojen arvoista työtä.

Kaudella 2020 Bottas epäonnistui yksilönä, mutta Formula ykköset on myös joukkueurheilua. Bottaksen suoritukset auttoivat Mercedestä varmistamaan seitsemännen merkkimestaruutensa jo hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä.

Bottas pystyi täyttämään tallinsa tavoitteet. Hän on auttanut tallinsa merkkimestaruuteen jo neljänä perättäisenä kautena. Bottas sai Mercedekseltä jatkosopimuksen kaudelle 2021. Hän tienaa ensi vuonna noin 13,3 miljoonaa euroa.

Palkkansa Bottas on todellakin ansainnut. Hän on auttanut Mercedeksen neljästä merkkimestariksi, mikä on tuonut Mercedes-tallille menestysbonuksia yli 200 miljoonan euron edestä.

Vaikka Bottas ei Hamiltonia kyennyt haastamaan, tekee hän Mercedeksellä tulosten valossa erinomaista tiimityötä. Kuljettajavaihdokseen ei tallissa ole ollut tarvetta.

Henkilökohtaisen tavoitteen toteuttamisen eli kuljettajien maailmanmestaruuden osalta vuosi 2021 on Bottakselle kuitenkin viimeinen mahdollisuus. Vuonna 2022 Formula ykkösten tekniset säännöt muuttuvat rajusti ja Mercedes menettänee silloin ylivoimansa.

Mikäli Bottas epäonnistuu yksilönä ensi vuonnakin, saattaa hänen F1-uransa olla vuoden kuluttua jopa ohitse. Mercedeksen talliprojekti jatkuu 2022 uusista asetelmista.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottaksella ei jakoa voittoon – saavutti kuitenkin minimitavoitteensa

Kommentoi Facebookissa