FORMULA 1 Kaksi viimeistä maailmanmestaruutta voittanut Max Verstappen hallitsi suvereenisti F1-kauden avausviikonloppua Bahrainin Sakhirin radalla. Verstappen ajoi paalupaikalta ylivoimaiseen voittoon.
Verstappen karkasi muilta jo alkukierroksilla ja kisa vaikuttikin hänen osaltaan sunnuntaiajelulta. Voittoaan Verstappen tuuletteli varsin rauhallisena.
Red Bull -talli nappasi kaksoisvoiton Sergio Perezin ajettua toiseksi. Perez jäi startissa Ferrarin Charles Leclercin taakse. Myöhemmin Leclerc keskeytti, eikä Perez saanut suurempaa uhkaa.
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso ajoi Aston Martin -autollaan kolmanneksi. 41-vuotiaan Alonson tallivaihdos näytti onnistuneen hyvin, sillä hänen viime kauden työnantajansa Alpinen autoilla ei taisteltu palkintosijoista.
Ferrarille viikonloppu oli pannukakku. Leclerc siis keskeytti ja Carlos Sainz jäi neljänneksi Alonson ohitettua hänet.
Myöskään Mercedes-tallin autoilla ei ollut mitään jakoa kärkitaistoon. Lewis Hamilton ajoi maaliin viidentenä ja George Russell seitsemäntenä. Heidän väliinsä kuudenneksi kiilasi Alonson tallikaveri Lance Stroll, joka pystyi viemään kisan läpi, vaikka oli hiljattain loukannut pahasti kätensä.
Valtteri Bottas oli Alfa Romeo -autollaan maalissa kahdeksas, mikä ylitti odotukset. Bottaksen startti onnistui hienosti ja hän ajoi vakuuttavan kilpailun, jossa taktiikkakin meni nappiin.
Viime kaudella Bottas oli kuljettajien MM-pisteissä kymmenes ja Alfa Romeo oli valmistajien pisteissä kuudes. Nyt Bottas ja Alfa näyttäisivät olevan samalla tiellä.
F1-kausi jatkuu 19. maaliskuuta Saudi-Arabian Jeddan katuradalla ajettavalla kilpailulla.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Emma Kimiläinen Valtteri Bottaksesta – ”Välillä mä voitin ja välillä hän voitti”
Kommentoi Facebookissa