Vanha puinen ristikirkko tuhoutui tulipalossa täysin – rikos on todennäköisin syttymissyy

Pelastuslaitoksen yksiköt totesivat pian, että kirkko tulee tuhoutumaan palossa täysin.

Pelastuslaitoksen yksiköt totesivat pian, että kirkko tulee tuhoutumaan palossa täysin. (Kuva AOP)

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Kiihtelysvaaran kirkon palosta Joensuussa.

KIRKKOPALO Kiihtelysvaaran kirkon palosta tuli automaattinen palohälytys aamuyöstä klo 04.50. Pelastuslaitoksen yksiköt ilmoittivat paikalle saapuneille poliisipartioille melko pian, että kirkko tulee tuhoutumaan palossa täysin.

Joensuun Kiihtelysvaarassa sijainnut kirkko oli vanhimpia Pohjois-Karjalassa säilyneitä kirkkoja. Puinen ristikirkko rakennettiin vuosina 1769–1770.

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan tapauksesta. Tällä hetkellä rikoksen mahdollisuus näyttää todennäköisimmältä syttymissyyltä ja sen vuoksi asiaa tutkitaan törkeänä vahingontekona. Rikosepäily perustuu siihen, että ensimmäisenä paikalle tulleet henkilöt ovat havainneet palon olevan käynnissä kirkon ulkoseinässä.

Yksi kirkon työntekijä oli käynyt sisällä kirkossa pelastamassa joitakin esineitä ja kirkon sisällä oli alustavien tietojen mukaan ollut savua, mutta ei liekkejä. Sähköpääkeskus sijaitsee kirkon sisällä sen alueen läheisyydessä, jossa palo havaittiin ensimmäisten silminnäkijöiden tullessa paikalle. Ei ole vielä voitu sulkea pois, että palo olisi voinut saada alkunsa myös sähköpääkeskuksesta.

– Tuhoutunut kirkko oli Kiihtelysvaaran tunnetuin maamerkki. Se oli kaunis, historiallisesti korvaamaton ja täynnä muistoja. Se oli kiihtelysvaaralaisille rakas ja pyhä. Siksi sen tuhoutuminen tuntuu järkyttävältä, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen miettii.

 

Varsinaisen palopaikan tekninen tutkiminen voi alkaa vasta raunioiden jäähdyttyä.
Varsinaisen palopaikan tekninen tutkiminen pääsi alkamaan vasta raunioiden jäähdyttyä. (Kuva AOP)

Poliisi on eristänyt kirkon alueen ja ulkopuolisilta on tapahtumapaikalle pääsy kielletty. Poliisi on käynnistänyt tapahtumapaikkatutkinnan kirkon läheisyydessä ja parhaillaan kuulustelee ensimmäisiä paikalle tulleita silminnäkijöitä. Varsinaisen palopaikan tekninen tutkiminen voi alkaa vasta huomenna raunioiden jäähdyttyä.

Tarkempia yksityiskohtia ja havaintoja palosta ei poliisi voi vielä tässä vaiheessa kertoa julkisuuteen, sillä useita henkilöitä on vielä kuulustelematta ja puhuttamatta. Mikäli julkisuuteen kerrottaisiin tarkempia tietoja, se voisi vaarantaa niiden henkilöiden kertomusten luotettavuutta, joita ei ole vielä puhutettu tai kuulusteltu.

Poliisi pyytää havaintoja Kiihtelysvaaran kirkon läheisyydestä 23.9. aamuyöltä klo 00.00 ja klo 05.00 välisenä aikana. Poliisia kiinnostavat erityisesti havainnot kirkon alueella kyseisenä aikana liikkuneista ihmisistä ja autoista. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai asiaa tutkivan poliisin numeroon 029 5456461.

Lue myös: Tiekirkot ovat avoinna kesäreittien varrella – mukana 266 kirkkoa Hangosta Utsjoelle

Kommentoi Facebookissa