Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa – suurinta lasku on ollut Turussa ja Helsingissä

Pääkaupungissa erityisesti kerrostaloyksiöiden hinnat ovat laskeneet. (Kuvituskuva Fotolia)

Helsingissä hinnat ovat laskeneet jo lähes 16 prosenttia hintahuipustaan.

ASUMINEN Tilastokeskus kertoo, että asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 prosenttia vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 prosenttia viimevuotisesta.

Myös edelliseen vuosineljännekseen verrattuna hinnat laskivat: loka-joulukuusta laskua tuli 0,7 prosenttia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen osakeasuntojen hinnat -tilastoon.

– Hintojen vuosimuutos on ollut miinuksella nyt kymmenen neljännestä peräkkäin. Hintoja mittaava indeksi on 13 prosenttia alempana kuin vuoden 2022 toisella neljänneksellä, jolloin hinnat ovat olleet korkeimmillaan, Tilastokeskuksen yliaktuaari Anu Rämö kertoo.

Alkuvuonna rivitaloasuntojen hinnat laskivat hieman kerrostaloasuntojen hintoja enemmän. Kerrostaloasunnoissa laskua oli tammi-maaliskuussa 1,2 prosenttia vuodentakaisesta ja rivitaloasunnoissa 1,5 prosenttia.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat halpenivat kaikissa suurissa kaupungeissa. Suurinta lasku oli Turussa, pudotusta 2 prosenttia, ja toiseksi suurinta Helsingissä, 1,8 prosenttia.

– Helsingissä hinnat ovat laskeneet jo lähes 16 prosenttia hintahuipustaan, eli vuoden 2022 toisesta neljänneksestä. Pääkaupungissa erityisesti kerrostaloyksiöiden hinnat ovat laskeneet. Suuremmissa asunnoissa lasku on ollut maltillisempaa, Rämö sanoo.

Tammi-maaliskuussa Helsingin kerrostaloyksiöiden hinnat olivat 4 prosenttia alempana kuin vuosi sitten. Vuoden 2022 huhti-kesäkuuhun verrattuna hinnat ovat laskeneet lähes 20 prosenttia. Koko maassa yksiöiden hintojen vuosilasku oli ensimmäisellä neljänneksellä 2,5 prosenttia ja kaksioiden 0,9 prosenttia. Perheasuntojen hinnoissa laskua oli niin ikään 0,9 prosenttia.

Koko maan miinusmerkkisestä kehityksestä huolimatta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden alussa monissa maakuntakeskuksissa, kuten Kajaanissa ja Kokkolassa. Muutamissa keskuskaupungeissa hintojen lasku oli taas selvästi koko maan keskiarvoa rajumpaa.

– Mikkelissä hinnat laskivat peräti 14 prosenttia ja Joensuussakin lähes kahdeksan prosenttia, Rämö kertoo.

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen asuntokauppojen määrä kiihtyi alkuvuonna. Välittäjien kautta tehtiin tammi-maaliskuussa noin 30 prosenttia enemmän kauppoja kuin vuosi sitten. Uusien osakeasuntojen kauppoja tehtiin sen sijaan 8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Välittäjien kautta tehtyjen kauppojen aineisto kattaa noin 70 prosenttia kaikista vanhojen osakeasuntojen kaupoista. Uusien asuntojen hintakehitys oli alkuvuonna päinvastaista kuin vanhoissa asunnoissa. Koko maan tasolla uusien osakeasuntojen hinnat nousivat 1,6 prosenttia viimevuotisesta.

Lue myös: Tämän verran loma-asunnot maksavat nyt keskimäärin – Lapissa mökkikaupat aivan omassa luokassaan

Kommentoi Facebookissa