ONNETTOMUUS Sisä-Suomen poliisilaitos sai 4.4. hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka perusteella Virtain keskustasta löydettiin kaksi henkilöä tajuttomana taloyhtiön parkkipaikalta matkailuauton ulkopuolelta.
Poliisi kertoo, että tapahtumien selvittämisessä on ilmennyt, kuinka paikalle menehtynyt nainen on itse kaatunut ja liukastunut auton viereen. Paikalta kriittisessä tilassa sairaalaan toimitettu mieshenkilö ei ole saanut nostettua naista ylös. Mies on mennyt itse auton toiselle puolelle ja myös liukastunut.
Mies on yrittänyt huutaa apua, mutta valitettavasti tätä ei ole kuultu. Mies ei päässyt omin avuin ylös ja on jossain vaiheessa menettänyt tajuntansa. Poliisin arvion mukaan henkilöt ovat olleet ulkona 15 asteen pakkasessa useiden tuntien ajan.
Matkailuauton tekniikalla tai ulkopuolisella tekijällä ei ole osuutta tapahtumiin. Asiassa ei myöskään epäillä rikosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn selvittämisenä.
Lue myös: Kaksi henkilöä löydettiin tajuttomana taloyhtiön parkkipaikalta – poliisi ei epäile rikosta
Kommentoi Facebookissa