Vasta 16-vuotias poika revitteli isänsä autolla – matka päättyi tyhjillä renkailla puuta päin

Tapahtumapaikkaa tutkittaessa selvisi, että nuorukaisen kertomassa oli ristiriitaisuutta. (Kuvituskuva Poliisi)

Nuori puhalsi polisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.

RATTIJUOPUMUS Hämeen poliisi kertoo, kuinka kello 03.00 partio sai tehtäväksi mennä Nastolaan Varastotielle, jossa henkilöautolla oli ajettu puuta päin. Tapahtumapaikalta tavattiin nuorisoa ja 16-vuotias nuorimies, joka kertoi ajaneensa isänsä auton hätäännyksissään puuhun, koska auto oli alkanut savuttaa moottoritilasta.

Tapahtumapaikkaa tutkittaessa selvisi, että nuorukaisen kertomassa oli ristiriitaisuutta ja ennen puuhun törmäystä oli havaittavissa selkeitä revittelyjälkiä. Radanylityksen jälkeen olivat auton kaikki renkaat tyhjentyneet, sekä auton pohja ottanut maahan.

Nuori puhalsi polisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Lue myös: Mies ajeli mönkijällä keskiyöllä tuhdissa humalassa – lensi ohjaussarvien yli ja mönkijä kaatui päälle

Kommentoi Facebookissa