Vauva sai vakavia vammoja ravistelusta – nuoret vanhemmat eivät pystyneet antamaan selitystä

Esitutkinnassa on selvinnyt, että vauvalla oli sekä tuoreita että vanhempia vammoja.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että vauvalla oli sekä tuoreita että vanhempia vammoja. (Kuva AOP)

Vauvan ravistelu -tapauksen esitutkinta on valmis ja tapaus lähtee syyteharkintaan.

PAHOINPITELY Hämeen poliisilaitos tiedotti alkuvuodesta törkeästä pahoinpitelytapauksesta, jossa vanhempia epäiltiin kaksikuukautisen vauvansa ravistelusta eli kyseessä oli tyypillinen shaken baby -tapaus.

Yleisesti shaken baby eli ravistellun vauvan oireyhtymälle ominaiset vammat syntyvät, kun lasta ravistellaan voimakkaasti edestakaisin vartalosta tai raajoista kiinni pitäen. Vauva oli saanut vakavia vammoja, mutta hänen tilansa oli vakaa.

Tässä tutkittavassa asiassa 21- ja 23 -vuotiaat vanhemmat ovat kiistäneet syyllisyytensä koko esitutkinnan ajan. He olivat vangittuina esitutkinnan alkuvaiheessa reilut kaksi viikkoa. Esitutkinnassa on selvinnyt, että vauva on saanut vammat vanhempien tai toisen vanhemman läsnä ollessa. Muut vaihtoehdot on poissuljettu.

Vanhemmat eivät ole kertoneet mitään luotettavaa selvitystä vauvan vakaville vammoille. Vammojen on täytynyt syntyä ravistelun seurauksena. Esitutkinnassa on selvinnyt, että vauvalla oli sekä tuoreita että vanhempia vammoja.

Vauva on sijoitettuna uuteen perheeseen. Vauvalle on jäänyt pysyvä vakava vamma, josta poliisi ei voi antaa tarkempaa tietoa salassapitosäännösten vuoksi.

Esitutkinta etenee seuraavaksi loppulausunnolle ja tapaus lähtee syyteharkintaan vuoden 2019 alkupuolella.

Lue myös: Nuoret vanhemmat vangittiin vauvan epäillystä ravistelusta – vauvan vammat ovat vakavat

Kommentoi Facebookissa