SYYRIA Syyrian armeijan epäillään tehneen kaasuiskun kapinallisten hallussa olevaan Khan Sheikhoun kaupunkiin Idlibin maakunnassa. Tiedot uhreista vaihtelevat, mutta kuolleita olisi ilmeisesti ainakin 50 aikuista ja 20 lasta.
Sairaaloissa työskentelevät henkilöt ovat arvioineet, että kyse olisi kloorista, tai sariini-nimisestä hermokaasusta. Syyria on virallisesti luopunut kemiallisten aseiden käytöstä jo neljä vuotta sitten.
Luoteis-Syyriasta raportoivat järjestöt ovat ilmoittaneet, että Syyrian ilmavoimien koneet pudottivat taistelukaasuja alueelle. Myös Venäjä on myöntänyt Syyrian armeijan tekemän iskun. Venäläisten mukaan tappava kaasu olisi kuitenkin päässyt ilmaan kapinallisten asevarastosta, johon syyrialaiskoneet iskivät.
YK:n turvallisuusneuvoston on määrä keskustella tänään Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan luonnostelemasta päätöslauselmasta, jossa kaasuisku tuomitaan. Venäjä ja Kiina ovat tähän asti estäneet kaikki Syyrian suhteen kielteiset päätöslauselmat.
Uutistoimisto Reuters raportoi, että päätöslauselmassa vaadittaisiin muun muassa tutkijoille pääsyä Syyrian armeijan lentotukikohtiin, jotta mahdollisten kemiallisten aseiden säilytys voidaan selvittää.
Kommentoi Facebookissa