MUSIIKKI Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan. Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki kahdeksan vuotta kestäneen hienon uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Viidestä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myös live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön.
Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Surupuku, Nyt on mies!, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila ja Hyvä ihminen. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla. Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.
Nyt – vuonna 2017 – yhtye tekee paluun. Ensimmäinen keikka nähdään kesäkuun lopussa Seinäjoen Provinssissa, ja kesän aikana yhtye tekee yhteensä kahdeksan festivaalikeikkaa maamme suurimmilla rock-festareilla päättyen elokuun alussa Mikkelissä pidettävään Jurassic Rock Festivaliin.
– Niskalaukauksen loppuvaiheessa minua kiinnosti kaikki muu kuin se, mitä me juuri silloin teimme. Ja sitä kaikkea olen sen jälkeen saanutkin tehdä: esittää monenlaista musiikkia, opiskella kansanmusiikkia Kaustisella, tehdä tv-töitä ja jopa kesäteatteria. Kaiken tuon jälkeen tuo menneisyyskin alkoi pikkuhiljaa näyttäytyä hieman toisessa valossa – alkoi ne hyvätkin hetket muistua mieleen, yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoo.
Hän on esittänyt koko ajan Niskalaukauksen biisejä keikoillaan yhtyeen ollessa tauolla.
– Aloin pohtia, että pitäisikö näitä esittää sitten vielä joskus myös niinä alkuperäisinä sovituksina originaalin ryhmän, siis vanhojen ystävieni kanssa. Ja mikäpä muu sitä estäisi kuin ainoastaan se oma yltiöpäinen ”ei-koskaan-enää” -julistukseni, Rautiainen pohtii paluusta.
Uuden musiikin julkaiseminen oli Rautiaisen edellytys koko paluulle.
– Koko tämän takaisintulon ehdoksi itselleni ja muille olin asettanut sen, että me teemme myös uutta musiikkia. Ilman sitä en koskaan olisi ryhtynyt tähän. Oli hienoa huomata, että muut olivat samaa mieltä. Olenkin hyvin innostunut nykytilanteesta, sillä on hauskaa kuulla, miten 12 vuoden eletty elämä kuuluu bänditovereiden tekemisissä. Tai voihan olla niinkin, ettei se kuulu mitenkään. Eikä sekään haittaa! Aika näyttää.
Kokoonpano julkaisi jo paluusinglen Pitkän kaavan mukaan. Kesällä lohkaistaan toinen single loppusyksystä ilmestyvältä albumilta. Musiikin julkaisee Sakara Records.
- Videolla Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sekä uusi single ”Pitkän kaavan mukaan”
Kommentoi Facebookissa