VIHREÄT Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto on ilmoittanut jättävänsä paikkansa puolueessa. Vihreät piti asiasta tiedotustilaisuuden, ja Aalto itse kertoi syistä myös sosiaalisessa mediassa.
”Olen pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että väistyn Vihreiden puheenjohtajan paikalta. Tarvitsen lisää aikaa toipumiseeni. Vihreät puolestaan tarvitsee puheenjohtajan, joka voi johtaa puolueen kohti vaaleja tässä ja nyt.”
”Päätös ei ole helppo, mutta se on ainoa oikea. En pysty terveystilanteeni vuoksi palvelemaan joukkuettani. Sairastuin masennukseen vuosi sitten. Yritin kaikkeni, mutta sairaus eteni ja uupumus vei työkykyni.”
Aalto oli lääkärin määräämällä sairauslomalla uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi alun perin lokakuun puoliväliin asti, mutta sairauslomaa jatkettiin kuukaudella. Nyt Aalto kertoo sairausloman kestävän vuoden loppuun.
Touko Aalto sai ennen sairauslomaansa selitellä medialle niin vihreiden lainsäädäntösihteerin yritystä estää palautuslento, tukholmalaiselta homoklubilta jaettua miehen takapuolen läpsyttelykuvaa kuin puolueen laskevaa kannatustakin. Sairausloman aikana nousi puolestaan kohu vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan taksimatkoista ja eduskunnalta saamista kulukorvauksista.
Touko Aalto sanoo olevansa toistaiseksi pois viestintäkanavista, eikä anna kommentteja medialle. Hän lupaa avata myöhemmin uupumuksen syitä ja suunnitelmiaan tulevaisuudelle.
Vihreät ovat jakaneet Touko Aallon sairausloman aikana puheenjohtajan vastuut eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja puolueen varapuheenjohtajien kesken. Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee ylimääräisessä kokouksessaan lauantaina 3. marraskuuta uuden puheenjohtajan.
Lue myös: Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon sairausloma jatkuu – yli kuukausi lisäaikaa
Kommentoi Facebookissa