UKJRAINA Sodan kokeneet ry kertoo, että elokuun alkupuolella Luhanskin alueella menetti henkensä viides suomalainen.
Kaatunut on Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva 26-vuotias Ville Mykkänen. Taistelijanimeä Flurry käyttänyt Mykkänen on toiminut muun muassa keskustan Pyhäjärven kunnallisjärjestön ja Pohjois-Pohjanmaan keskustanuorten puheenjohtajana.
Omaiset kertovat, että Ville Mykkänen antoi elämänsä taistelulle rauhan saavuttamiseksi. Jo nuorena Mykkänen halusi vaikuttaa merkittäviin asioihin ja lisätä oikeudenmukaisuutta maailmassa.
”Vuosien mittainen matka alkoi politiikasta jatkuen päätökseen lähteä sotilaaksi Ukrainaan loppusyksystä 2023. Venäjän aloittama hyökkäyssota oli saanut Mykkäsen huomion kiinnittymään todelliseen taistoon rauhan ja vapauden puolesta.”
Yhdistys luonnehtii Mykkästä syvästi isänmaalliseksi mieheksi, joka kunnioitti menneiden sukupolvien urotekoja. Hänellä oli luja tahto puolustaa vapaata kansakuntaa.
”Kaatuminen armottomissa taisteluissa eturintamalla on osoitus arvoista, joita hän vaali viimeiseen hetkeen saakka. Rohkeudesta, urhoollisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.”
Ukrainan sodassa on kaatunut tiettävästi viisi suomalaista vapaaehtoista. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.
Lue myös: Suomalaistaistelija kaatui Ukrainassa – nuorukainen oli vasta 21-vuotias
Kommentoi Facebookissa