Villatumput lämmittävät asunnottomia tänä talvena – tapahtumissa jaetaan tuhat lapasparia

Villatumppuja, kaulaliinoja ja villasukkia tuotiin tai lähetettiin 34 keräyspisteeseen ympäri maan, joista eteläisin sijaitsi Helsingissä, pohjoisin Torniossa.

Villatumppuja, kaulaliinoja ja villasukkia tuotiin tai lähetettiin 34 keräyspisteeseen ympäri maan, joista eteläisin sijaitsi Helsingissä, pohjoisin Torniossa. (Kuva EHYT)

Lapasia ovat neuloneet tai lahjoittaneet eri-ikäiset ihmiset, jotka halusivat osallistua kampanjaan.

ASUNNOTTOMUUS Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja sen jäsenyhdistykset ovat järjestämässä Asunnottomien yötä. Tapahtuma järjestetään YK:n kansainvälisenä päivänä köyhyyden poistamiseksi. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.

Tänään jaetaan yhteensä tuhat lapasparia asunnottomille tapahtumissa eri puolilla Suomea. Lapasia ovat neuloneet tai lahjoittaneet eri-ikäiset ihmiset, jotka halusivat osallistua EHYT ry:n kampanjaan.

EHYT aloitti kampanjan, koska halusi antaa ihmisille mahdollisuuden auttaa asunnottomia tai syrjäytymisvaarassa olevia. Suuri osa kampanjaan osallistuneista on käsityön harrastajia, mutta keräykseen sai lahjoittaa myös teollisesti valmistettuja käsineitä tai lapasia.

– Halusin auttaa, koska olen nähnyt, kuinka asunnoton yrittää kylmissään lämmitellä punaisia käsiään ihan liian pienen takin hihoissa. Neuloessa mietin, että toivottavasti nämä lapaset lämmittäisivät tarvitsevan käsiä ja sydäntä, kertoo kampanjaan osallistunut Liisa Hassinen Joensuusta.

Myös kaulaliinoja, villasukkia tuotiin tai lähetettiin 34 keräyspisteeseen ympäri maan, joista eteläisin sijaitsi Helsingissä, pohjoisin Torniossa. Kampanja aloitettiin elokuun puolivälissä.

– Lapasparien määrä ja ihmisten auttamishalu yllättivät meidät täysin. Lapasten lisäksi saimme yhteensä yli kolmesataa villasukkaparia, kaulaliinaa ja pipoa, sanoo EHYT:n kampanjakoordinaattori Marjo Rinne.

Vuoden 2016 lopussa Suomessa oli 6 700 yksinelävää asunnotonta. Asunnottomuus on yleisintä pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset ovat muuta maata korkeammat. Ympäristöministeriön koordinoimassa Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn AUNE-ohjelmassa vuosille 2016–2019 asunnottomuus on osa syrjäytymisen torjuntatyötä.

– Ohjelmassa todetaan viisaasti, että mikään taho yksin ei ratkaise asunnottomuutta, sanoo EHYT:n kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori Riikka Perälä.

AUNE:n painopiste on asunnottomuutta ehkäisevissä palveluissa, kuten nuorille suunnatuissa matalan kynnyksen Ohjaamoissa. Niissä voidaan selvittää nuoren asumistilanne ja mahdollinen erityisen tuen tarve.

– Tämä on oikea suunta eli pyritään auttamaan ihmistä varhaisessa vaiheessa. Jo ennen kuin ongelmat ovat siinä pisteessä, että joutuu kadulle, sanoo Perälä.

Yksi ohjelman tavoite on, että päihde-, mielenterveys- ja asumispalveluiden yhteistyö toimisi entistä saumattomammin.  Asumisen kysymykset halutaan AUNE:ssa nostaa myös osaksi päihde- ja mielenterveyslakien uudistamistyötä.

Tällä hetkellä asumisen ja muiden palveluiden välinen kuilu näkyy Perälän mukaan muun muassa siten, että päihdeongelmista kärsivät jäävät liian vähäisen tuen varaan laitoskuntoutuksen jälkeen.

Kommentoi Facebookissa