Vladimir Putin antoi pallon Donald Trumpille – ”Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti yhteistyötä”

Vladimir Putin lahjoitti Donald Trumpille jalkapallon, joka läpivalaistiin heti tilaisuuden jälkeen.

Vladimir Putin lahjoitti Donald Trumpille jalkapallon, joka läpivalaistiin heti tilaisuuden jälkeen. (Kuva AOP)

Huippukokousta pidetään hyvänä alkuna monelle asialle, mutta Trumpin kommentit Venäjä-tutkinnasta hämmensivät Yhdysvalloissa.

HUIPPUKOKOUS Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat lähteneet Helsingistä. Kiitetty huippukokous onnistui järjestelyiltään erinomaisesti, ainoastaan Putinin odotettu myöhästyminen venytti aikatauluja.

Ennen presidenttien yhteistä tiedotustilaisuutta televisiokamerat välittivät pienen välikohtauksen, kun lehdistön joukosta poistettiin amerikkalainen Osama Sam Husseini. Husseini edustaa amerikkalaisittain katsottuna vasemmistolaista The Nation -lehteä, hän heilutteli mielenilmaisuna paperia, jossa luki ”Nuclear Weapons Ban Treaty”.

Presidentti Trump väitti tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet eivät ole koskaan olleet niin huonot kuin nyt – mutta tilanne muuttui neljä tuntia sitten. Presidentit kertoivat maiden voivan tehdä paljon yhteistyötä muun muassa terrorisminvastaisessa työssä, ydinaseriisunnassa sekä Syyrian konfliktin ratkaisemisessa.

– Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti yhteistyötä, Trump vakuutti.

Etukäteen odotettiin huippukokouksessa edistyttävän juuri Syyrian tilanteessa, jossa Trump sanoi pallon olevan Putinilla. Venäjällä päättyneiden jalkapallon MM-kisojen hengessä Putin lahjoitti Trumpille jalkapallon, ja totesi pallon olevan nyt amerikkalaisilla.

Amerikkalainen kirjoittaja ja poliittinen aktivisti Sam Husseini joutui poistetuksi tilaisuudesta, kun hän alkoi osoittaa mieltään ydinaseriisunnasta.
Amerikkalainen kirjoittaja ja poliittinen aktivisti Sam Husseini joutui poistetuksi tilaisuudesta, kun hän alkoi osoittaa mieltään ydinaseriisunnasta. (Kuva AOP)

Tiedotustilaisuuden pääaiheeksi nousi kuitenkin Venäjän mahdollinen sekaantuminen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Juuri ennen huippukokousta kerrottiin oikeusministeriön tutkimuksissa todetun 12 venäläisen hakkeroineen demokraattileiriä ja toimineen Trumpin hyväksi presidentinvaaleissa yhteistyössä kampanjan kanssa.

– Antakaa edes yksi fakta, että väitetty yhteistyö olisi totta. Minä olen ollut tiedustelupalvelussa ja tiedän, kuinka näitä raportteja tehdään, Putin kuittasi.

Putin myönsi toivoneensa Trumpin voittoa eikä suoraan kiistänyt mahdollista venäläisten osallisuutta, mutta totesi, että kyse ei ole Venäjän hallinnosta.

– Entä George Soros, hän sekaantuu jokaiseen asiaan, Putin veti vastavuoroisesti mukaan amerikkalaisen miljardöörin ja poliittisen aktivistin.

Trump sanoi luottavansa Putiniin ja epäilevänsä amerikkalaistutkintaa, joka haluaa vain luoda varjon hänen vaalivoittonsa ylle. Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtajan mukaan arvostelijat Yhdysvalloissa ovat olleet tyrmistyneitä tiedotustilaisuuden kommenteista, ja sanoneet Trumpin olleen Putinin talutusnuorassa.

Putinilta tivattiin vielä, onko Venäjällä jotain arkaluonteista aineistoa siltä ajalta, kun Donald Trump vieraili maassa liikemiehenä. Putin totesi, ettei edes tuolloin tiennyt Trumpin olevan maassa.

Viimeinen viesti ennen Air Force Onen nousemista lentokentältä oli luonnollisesti Trumpin twiitti lentokentältä:

”Thank you Helsinki, Finland!”

Presidentti Sauli Niinistö päätti puolestaan pitkän päivän pohtimalla, miksi Suomi valikoitui huippukokouksen pitopaikaksi. Niinistö totesi Suomen olevan maailman vakain ja turvallisin maa, mutta ei suinkaan ”neutraali”.

Presidentti viittasi oikaisullaan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välisiin sopimuksiin puolustusyhteistyöstä.

Lue myös: Donald ja Melania Trump vierailivat Mäntyniemessä – presidenteillä ja puolisoilla kahdenväliset keskustelut

Kommentoi Facebookissa