KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue eli Susijengi oli iskussa yli 7000 katsojan edessä Espoo Metro Areenalla. Loppusummerin jälkeen joukkue pääsi tuulettamaan MM-unelman kannalta elintärkeää 76–69 (31–33)-voittoa MM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa.
Susijengi sai tarvittavan vetoavun Bosnian voittaneelta Tshekiltä ja näin MM-kisapaikan kohtalo on omissa käpälissä. MM-kisoihin päästäkseen Susijengi tarvitsee viimeisessä karsintaottelussaan sunnuntaina vähintään kolmen pisteen voiton Venäjästä Permissä.
Ottelun alkuaskeleet olivat molemmille joukkueille vaikeat. Sekä Susijengillä että Ranskalla oli vaikeuksia saada peliään jouhevaksi ja vapaatkin heitot kolisivat raudoissa. Ranska johti niukasti vielä puoliajalla, mutta Susijengi käänsi ottelun ja hilautui vääjäämättömästi johtoon.
Suomen johto venyi jo kymmeneen pisteeseen 62–52 viimeisen jakson puolessavälissä, mutta ranskalaiset eivät vähästä hätkähtäneet, vaan kirivät eron vielä kolmeen pisteeseen viimeiselle minuutille. Ranska joutui rikkomaan Jamar Wilsonia sekä Sasu Salinia, jotka veivät voiton vierasjoukkueen ulottumattomiin. Wilson sinetöi loppulukemat tyylipuhtaalla floaterilla viimeisellä sekunnilla.
– Aivan erikoislaatuinen ottelu. Jamar näytti jälleen intohimonsa koripalloa kohtaan ja kuinka tärkeää hänelle on pelata Suomen paita päällä. Kaikki näkivät taas tänään, millä ylpeydellä hän suhtautuu maaotteluihin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kehui Wilsonin otteita.
Wilson nikkaroi itselleen uuden maajoukkuepiste-ennätyksen 29 pisteellään. Edellinen ennätys 21 pistettä syntyi myös Ranskaa vastaan Susijengin vuoden 2015 EM-kisojen jatkoajalle menneestä avausottelussa. Kun lähihistoriasta löytyy myös Wilsonin ratkaisema 2017 EM-kotikisojen jatkoaikavoitto ranskalaisista, niin voi vain pohtia, että onko Jammulla jotain Ranskaa vastaan.
– Ei minulla ole mitään Ranskaa vastaan, mutta on aina hienoa pelata vanhoja valmentajia, joukkuekavereita ja tuttuja kasvoja vastaan, Wilson naureskeli ottelun jälkeen.
Vähäkorisessa ottelussa Wilson kantoi valtaosan pistetaakasta, mutta kaksinumeroisille pistelukemille pääsi myös Salin, joka pussitti 14 pistettä. Topias Palmi (7/1) sytytteli kotijoukkuetta ennakkoluulottomasti avauspuoliskolla ja Mikael Jantunen (6/7) kaapi kokeneempien ja kookkaampien ranskalaisten nenien edestä neljä hyökkäyslevypalloa.
Susijengin läpi ottelun kestäneestä raivokkaasta painostuksesta ja syöttölinjojen peittämisestä kertoo Ranskan 21 menetystä, jotka ovat Ranskan tasoiselle maajoukkueelle harvinaisuus.
MM-karsintojen K-lohkossa on edessä todellinen jännitysnäytelmä Ural-vuoriston länsirinteellä Permissä. Venäjä voitti omassa ottelussaan Bulgarian selkeästi 60–104, mutta Susijengin kannalta tärkeämmässä ottelussa Tshekki nappasi Suomelle välttämättömän voiton Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella.
Yltääkseen Kiinan MM-kisapaikkaan on Susijengin päihitettävä Venäjä sunnuntaina vähintään kolmella pisteellä.
– Matkustamme huomenna Venäjälle ja nautimme tilaisuudesta pelata MM-kisapaikasta. Sunnuntain ottelussa on yksi suosikki ja se on Venäjä, Dettmann muistutti.
Kamppailu Susijengin historiallisesta MM-kisapaikasta pelataan sunnuntaina 24.2. kello 15.00 Permissä. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä YLE TV1:ltä klo 14.45 alkaen.
- Lähde Suomen Koripalloliitto
Lue myös: Susijengi kohosi kanveesista taistelemaan vielä MM-kisapaikasta – ”Kaikki on mahdollista”
Kommentoi Facebookissa