AUTOT Volvon nykyinen nousukiito sai alkunsa ison XC90-katumaasturin toisesta sukupolvesta, ja pykälää pienempi XC60 jatkaa samoilla linjoilla juuri lanseeratun uuden mallin myötä. Ruotsalaisbrändin SUV-sarja täydentyy vielä kompaktiluokkaa edustavalla XC40:llä, josta annettiin esimakua jo viime vuonna esitellyn konseptiauton avulla.
XC40:n tuotantoversio on luvattu paljastaa 21.9., mutta auton kuvat vuosivat jo nyt julkisuuteen. Asialla oli Unkarin Volvo, joka julkaisi uutuutta esittelevän trailerin etuajassa. Kuvista käy ilmi, että XC40 on todella lähellä viimevuotista konseptiversiota. Korin muotoilu on lähes identtinen tutkielman kanssa, mutta toki ovenkahvojen ja peilien kaltaiset yksityiskohdat ovat muuttuneet astetta tavanomaisemmiksi.

Terävillä linjoilla sekä kaksivärimahdollisuudella pyritään vetoamaan nuorempiin ostajiin, ja myös sisusta on tehty samalla kaavalla. Tarjolla on monenlaisia yksilöintimahdollisuuksia punaista lattiamattoa myöten, ja sisäkoristeiksikin saa uudenlaisia materiaaleja. Sisustan säilytystilat on tehty käytännöllisyyden ehdoilla, ja älypuhelimelle löytyy langaton latausmahdollisuus.
XC40 on ensimmäinen Volvo, joka pohjautuu kompaktiautoja varten kehitetylle upouudelle CMA-perusrakenteelle. Uutuus jää merkkinsä pienimmäksi katumaasturiksi, eli huhutusta 20-sarjasta ei ole tulossa ainakaan SUV-versiota. XC40 lähtee kamppailemaan täynnä kilpailijoita olevaan luokkaan, mutta Volvolta ei puutu ainakaan itsevarmuutta. Merkin edustajat väittävät nimittäin, että uutuus tarjoaa sellaista leikkisyyttä ja yksilöllisyyttä, jota ei löydy yhdestäkään kilpailijasta.
Kuvissa näkyvän auton perässä komeilee T5 Twin Engine -mallimerkintä, joka tarkoittaa Volvon jargonissa pistokehybridiä. Siinä pitäisi olla 180 hevosvoiman kokonaisteho bensa- sekä sähkömoottorin yhteispelin myötä, mutta voima välittyy pelkästään etupyörille. Vaihteistona käytetään seitsemänpykäläistä automaattia, ja pelkällä sähköllä pitäisi päästä noin 50 kilometriä.

T5-huippuversion lisäksi tarjolle tulee 1,5-litraisella kolmisylinterisellä bensaturbolla vauhditettuja malleja, ja dieseleitäkin on ilmeisesti suunnitteilla, vaikka Volvo on luopumassa lähivuosina koko moottorityypistä. Varustetasot ovat Momentum, sporttinen R-Design ja ylellisyyttä painottava Inscription. Vaikka Momentum toimii lähtötasona, sen luvataan olevan kaikkein trendikkäin näistä kolmesta.
Volvo maalailee XC40:n asiakkaiksi muodista, muotoilusta ja popkulttuurista kiinnostuneita suurkaupunkien asukkaita, mutta katumaasturin korkeampi ajoasento saattaa houkutella todellisessa elämässä myös senioreita auton rattiin. Kiinalaisen Geelyn omistuksessa olevan ruotsalaisbrändin tulokas houkuttelee myös hinnallaan, koska XC40 on jäämässä halvemmaksi kuin esimerkiksi Audi Q3 ja Jaguarin juuri esitelty E-Pace.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa