KILPAILU Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2018 on valittu. Vuoden Kokki 2018 on Kalle Tanner, Villa Störsvik, ja Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä, ravintola Oras.
Kovatasoisessa kokkikilpailussa toiseksi sijoittui Mikko Kaukonen, Food Camp Finland ja kolmanneksi Sami Sorvoja, ravintola Pöllöwaari. Parhaana assistenttina palkittiin Mikko Kaukosen keittiössä avustanut Justus Lagerblom Perho liiketalousopistosta.
Vuoden Kokki 2018 -finalistit valmistivat yhden lämpimän pääruoan HKScanin lihatuotteista ja yhden jälkiruoan. Jälkiruoan pakolliset raaka-aineet finaalissa olivat Operan suklaat, kahvi ja Valion maito.
– Kilpailun voittaja Kalle Tanner onnistui tasalaatuisella työskentelyllään sekä pää- että jälkiruuissa, varmistamaan menestyksen kilpailussa. Hienoa että voittajalta löytyi kyky luoda harmoninen makumaailma, kertoo Vuoden Kokki -kilpailun päätuomari Markus Aremo.
Vuoden Tarjoilija -finaali taistossa toiseksi sijoittui Eveliina Paananen, ravintola Pöllöwaara ja kolmanneksi Chris Angelov, ravintola Savoy. Paras assistentti tarjoilijapuolella oli Inka Remes, Perho liiketalousopisto.
Vuoden Tarjoilija 2018 -kilpailussa mitattiin monipuolisesti kilpailijoiden teknisiä taitoja, mutta tärkein valintaperuste oli kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden tuottaminen kutsuvieraille.
– Tämä vuoden kilpailun teema, palvelun ja tarinallistamisen yhdistäminen, oli suurimmassa osassa tuomarityöskentelyä. Lisäksi fokuksessa oli Vuoden Tarjoilijan ja Vuoden Kokin saumaton yhteistyö sekä raaka-aineiden alkuperä ja ruokahävikki, kertoo Vuoden Tarjoilija -kilpailun päätuomari Petra Granqvist.
– Voiton ratkaisi se, että Noora Sipilä pystyi kokonaisvaltaisesti hallitsemaan palveluelämyksen. Tänä vuonna kilpailutehtävät olivat aikataulullisesti erityisen haastavia, kiteyttää Petra Granqvist.
Finaalit järjestettiin Kisakeittiöissä Gastro Helsinki -messuilla 16.3.2018. Vuoden Kokki ja Vuoden tarjoilija -kilpailujen järjestäjä on ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailutoiminta rahoitetaan kokonaan kumppaniyhteistyöllä.

Kommentoi Facebookissa