Vuoden museo 2018 -finalistit on valittu – Muumimuseosta moderniin taiteeseen ja ilmailuun

Vuoden museo -kiertopalkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistos Esko.

Vuoden museo -kiertopalkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistos Esko. (Kuva Anne Kurki)

Vuoden museoksi valitaan vaikuttava ja esimerkillinen museo.

MUSEOT Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitea ja Suomen museoliitto järjestävät viidettä kertaa Vuoden museo -kilpailun sekä joka toinen vuosi jaettavan Vuoden museojulkaisu -kilpailun. Palkinnot jaetaan Valtakunnallisten museopäivien museopalkintogaalassa Vaasassa 24. toukokuuta 2018.

Vuoden museo -palkintoa haki määräaikaan mennessä 17 museota, joista palkintoraati valitsi kuusi finalistia.

– Hakijoissa oli paljon hyviä ehdokkaita, joista monet ovat toiminnallaan vaikuttaneet koko museoalaan tai toimineet yhteiskunnallisesti tai sosiaalisesti esimerkillisesti, kertoo ICOM Suomen komitean varapuheenjohtaja ja palkintoraadin puheenjohtaja Maija Ekosaari.

– Raadilla oli erittäin vaikea tehtävä valita finalisteja. Tällä kertaa päädyimme jopa kuuteen ehdokkaaseen, koska hyviä hakijoita oli niin paljon, hän jatkaa.

Vuoden museo 2018 -kilpailun finaaliin on valittu Aineen taidemuseo Torniosta, Muumimuseo ja Pelimuseo Tampereelta, Suomen Ilmailumuseo Vantaalta, EMMA – Espoon modernin taiteen museo sekä Suomen kansallismuseo Helsingistä.

Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.

Palkintolautakunnan jäsenet ovat ICOM:n varapuheenjohtaja Maija Ekosaari, historioitsija Teemu Keskisarja, Museoliiton viestintäpäällikkö Nelli Korpi, Rauman kulttuurijohtaja Risto Kupari, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.

Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo. Myös Vuoden museojulkaisu 2018 -kilpailun ehdokkaita on paljon, 21 teosta. Julkaisukilpailun finalistit julkaistaan maaliskuun lopussa.

Kommentoi Facebookissa