VUODEN POLIISI Keskusrikospoliisin UHKAT-toiminnon päivittäisjohtaja rikoskomisario Santeri Sivonen on valittu Vuoden Poliisiksi 2018. Toiminnon tehtävänä on edistää lainvalvontaviranomaisten kykyä tunnistaa vakavia uhkatilanteita ja huolta aiheuttavia henkilöitä sekä estää ennalta vakavien uhkatilanteiden syntymistä.
Vuoden Poliisin valinnan perusteluiden mukaan rikoskomisario Santeri Sivonen on optimistisella asenteella, ammatti- ja yhteistyötaidoilla – joukkuepelaajana – kehittänyt UHKAT-toimintoa määrätietoisesti ja aloitteellisesti.
”Santeri Sivonen on tunnistanut ja sisäistänyt laajan yhteistyön merkityksen, ei ainoastaan lainvalvontaviranomaisten välillä, vaan myös eri alojen ammattilaisten suuntaan.”
Santeri Sivonen kouluttautui yhteiskuntatieteisiin ja ryhtyi tutkijaksi yliopistoon. Tutkijan työnsä aikana hän innostui poliisin tehtävistä ja hakeutui poliisikoulutukseen.
– Poliisin työssä näin mahdollisuudet tehdä konkreettista työtä ihmisten kanssa. Poliisi ammattina tarjoaa uusia näkökulmia ihmisiin, hän sanoo.
Poliisina Sivonen on työskennellyt 16 vuoden ajan, josta neljä ensimmäistä vuotta kentällä valvonta- ja hälytystehtävissä. Rikoskomisario Santeri Sivonen kiittää omaa ryhmäänsä hyvästä tekemisen innosta ja ammatillisesta osaamisesta. Jokainen ryhmän jäsen tuo tärkeän panoksen yhteiseen työhön. Ryhmä osallistuu tapausten hoitoon tarpeen mukaan haastatteluin, arvioinneilla ja muilla keinoin.
Sivonen pitää poliisilaitoksissa paikallistasolla tehtävää työtä uhkien havaitsemisessa ja ennalta estävässä toiminnassa keskeisenä. Yhteistyössä poliisilaitosten kanssa on ennalta estetty useiden vakavien uhkatilanteiden eteneminen huonompaan suuntaan. Työyhteisössä arvostetaan Sivosta ja hänen työtään.
– Koska Santerilla on tutkijatausta, hän haluaa ja kykenee ratkaisemaan ja kehittämään asioita analyyttisesti. Hän ei pelkää tarttua vaikeisiinkaan asioihin. Hän on pidetty työtoveri, luonteeltaan sovitteleva ja ratkaisija, Sivosen esimies, rikostarkastaja Arto Tuomela kuvaa.
Huolta herättävien henkilöiden tunnistamiseen on luotu malleja, joita poliisi valtakunnallisesti käyttää. Kaikissa poliisilaitoksissa on tähän työhön osaamista.
– Suurin osa uhkista on yksittäisten huolta aiheuttavien henkilöiden taholta nousseita. Kun uhka on tunnistettu, poliisin tai muun toimijan interventiolla on aietta estävä vaikutus. Huonolle tielle luisumista on pystytty erilaisten poliisin, sosiaali- ja terveydenhuollon, koulujen ja muiden viranomaisten yhdessä toteutettujen toimien kautta estämään, Santeri Sivonen kertoo.
Poliisiin voi ottaa yhteyden vinkkaamalla nettivinkin kautta, ilmoittamalla poliisipartiolle tai hätäkeskukseen. Huolestunut taho voi olla lähipiiri, terveydenhuolto, lääkäri tai vaikkapa joku koulun henkilökunnasta. Sivonen listaa esimerkkejä henkilön piirteistä, joista voi huolestua.
– Väkivallan ihannointi, uhkaava viestintä, sosiaaliset ongelmat ja elämänhallinnan vaikeudet yhdistettynä elämäntilanteen huonontumiseen. Yksilön elämäntilanteen kokonaisvaltainen arviointi on keskeistä. Mikään yksittäinen tekijä ei tee kenestäkään uhkaa toisten hengelle tai terveydelle. Taustalla on useiden henkilökohtaisten ja ympäristön tekijöiden yhteisvaikutus.
Sivonen on ryhmineen ollut mukana viimeisen vuoden aikana noin 400 tapauksen selvittämisessä. Näiden lisäksi paikallispoliisi on selvittänyt tapauksia eri puolilla Suomea.
Vuoden Poliisi valittiin nyt 43. kerran. Valinnan tekevät yhteistyössä Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto sekä Poliisihallitus. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Vuoden Poliisi 2018 -valinnan suojelijana.
Lue myös: Vuoden Poliisin työsarkana ovat ulkomaalaiset – ”Pitää olla rehellinen ikävissäkin asioissa”
Kommentoi Facebookissa