Yleisurheilukin tekee paluun kesällä – Turussa todellinen ”härkäviikko”

Yleisurheilun 2020 EM-kisat peruttiin koronapandemian takia,. Suomalaisnaiset olisivat olleet pika-aidoissa mitaliehdokkaita.

Yleisurheilun 2020 EM-kisat peruttiin koronapandemian takia. Suomalaisnaiset olisivat olleet pika-aidoissa mitaliehdokkaita. (Kuva AOP)

Koronapandemiasta huolimatta kesällä on luvassa useita kotimaisia yleisurheilukisoja. Elokuussa Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat järjestetään Turussa samalla viikolla.

YLEISURHEILU Yleisurheilussa ei tänä vuonna järjestetä arvokisoja koronapandemian takia. Tokion olympiakisat siirrettiin vuoteen 2021 ja Pariisin EM-kisat peruttiin kokonaan.

Urheilijoille takaisku on kova. Monella suomalaisyleisurheilijalla odotukset olivat tälle vuodelle kovat.

Suomessa aiotaan kuitenkin kilpailla kesällä. Yli 500 hengen yleisötapahtumia ei saa järjestää ennen elokuuta, mutta elokuussa Turussa on määrä järjestää samalla viikolla sekä kansainvälinen tapahtuma Paavo Nurmi Games että Kalevan kisat.

Paavo Nurmi Games järjestetään 11. elokuuta. Kansainvälisistä tähdistä mukaan ovat tulossa ainakin ruotsalainen kiekonheittäjä Daniel Ståhl ja saksalainen keihäänheittäjä Thomas Röhler. Heidän osallistumisensa Paavo Nurmi Gamesiin riippuu toki siitä, purkaako Suomi matkustusrajoituksia.

– Turun kilpailu olisi minulle yksi kauden huipennuksista. Minä todella haluan tulla sinne. Täytyy vaan toivoa, että pääsen sitten takaisin Saksaan, Röhler sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Röhler on treenannut koronapandemian aikana niin paljon kuin on mahdollista.

– Olen treenannut paljolti kotona. Lähikaupungissa on heittopaikka, jossa olen käynyt kahdesti viikossa. Siellä olen päässyt tekemään hyvää tekniikkatreeniä, Röhler sanoo.

Paavo Nurmi Gamesiin päästetään katsomoon 3000 henkeä, jos rajoituksia puretaan. Jos nykyrajoitukset pysyvät elokuussa voimassa, on katsojamäärä 500.

– Meidän laskujemme mukaan stadionille mahtuu 3000 henkeä niin, että turvavälit säilyvät stadionille tullessa, siellä ollessa ja poistuttaessa eikä kilpailun aikana myyntipisteille synny jonoja, kommentoi kilpailua järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.

Kalevan kisat järjestetään Turussa 13.-16. elokuuta. Turussa nähtäneen siis vilkas urheiluviikko.

Kotimaiset kilpailut on määrä aloittaa yleisurheilussa jo kesäkuun lopulla. Teemakisat on määrä järjestää 26.-27. kesäkuuta Tampereella tai pääkaupunkiseudulla.

YLE televisioi Turun Kalevan kisojen ja Tampereen Ruotsi-ottelun ohella Paavo Nurmi Gamesin, neljä Motonet GP -kilpailua, kaksi muutaman lajin teemakilpailua, Helsingin Tähtikilpailun sekä viestin- ja maastojuoksun SM-kilpailut.

Juhannuksen Kuortane Games siirtyy elokuun 1. päivälle. Motonet GP -sarja alkaa Jyväskylästä 8. heinäkuuta, jatkuu Lahdessa (15.7.) ja Kuortaneella (1.8.). Sarja päättyy Espoossa 5. elokuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomi voitti viisi olympiamitalia samana päivänä – keihäshopea ja aitapronssi pettymyksiä

Kommentoi Facebookissa