Yli 300 muslimia kuoli Egyptin terrori-iskussa – Isis hyökkäsi nyt moskeijaan

Ihmiset kokoontuivat julman terroriteon näyttämöksi joutuneen Al Rawdahin moskeijan edustalle.

Ihmiset kokoontuivat julman terroriteon näyttämöksi joutuneen Al Rawdahin moskeijan edustalle. (Kuva AOP)

Viranomaiset kertovat parrakkailla hyökkääjillä olleen maastopuvut ja Isisin lippu.

TERRORI-ISKU Pohjois-Siinailla on ollut viime vuodet levotonta, kun Egyptin turvallisuusjoukot ovat taistelleet alueella erilaisia sotilaallisia ryhmittymiä vastaan. Jihadistit ovat iskeneet erityisesti poliisia vastaan, ja surmanneet satoja viranomaisia.

Eilen terrori-iskun kohteeksi joutui täysi Al Rawdahin moskeija Bir al-Abedissa, lähellä alueen pääkaupunkia El-Arishia. Isku tehtiin perjantairukousten aikaan, CNN:n mukaan aseistetut hyökkääjät piirittivät moskeijan räjäytettyään sitä ennen viereisen rakennuksen.

AFP kertoo, että Egyptin valtionsyyttäjä on vahvistanut iskussa kuolleen jo 305 ihmistä, joista lapsia oli 27. Lisäksi tulituksessa loukkaantuneita on yli sata.

Viranomaisten mukaan hyökkääjiä oli 25–30, ja parrakkaat miehet olivat pukeutuneina maastopukuihin. Lisäksi he heiluttivat terroristijärjestö Isisin lippua. Isis on viime aikoina menettänyt hallussaan pitämät tärkeät kaupungit sekä Syyriassa että Irakissa, ja sen alue on kaventunut koko ajan, mutta sitä tukevia ryhmiä löytyy edelleen eri maista.

Poliisien sijasta nyt hyökättiin poikkeuksellisesti tavallisia muslimeja vastaan, moskeijaa pidetään suufilaisen islamin tärkeänä paikkana. Isisin perusta taas löytyy salafismista ja wahhabismista.

Ulos moskeijasta paenneita rukoilijoita tulitettiin, jonka jälkeen hyökkääjät alkoivat teloittaa sisällä olevia ihmisiä. Kun ambulanssit saapuivat paikalle, myös niitä kohti ammuttiin väijytyksestä. Haavoittuneet kuljetettiin sairaalaan al-Arishiin.

Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi vakuutti lausunnossaan, että maa tulee kostamaan hyökkäyksen käyttämällä raakaa voimaa terroristeja vastaan. Reuters raportoi armeijan tehneen jo ilmaiskuja alueille, jossa se epäilee iskun tehneiden piileksivän.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt surunvalittelukirjeen Egyptin presidentille Pohjois-Siinailla Bir al-Abedissa moskeijassa tehdyn terrori-iskun johdosta. Kirjeessään presidentti Niinistö tuomitsee terroriteon ja esittää syvän osanoton omasta sekä Suomen kansan puolesta uhrien omaisille ja läheisille.

Kommentoi Facebookissa