LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisi kertoo, kuinka tiistai-iltana klo 21 jälkeen Pertunmaalla Joutsantiellä noin 10 kilometriä Joutsan suuntaan on tapahtunut yhden ihmishengen vaatinut tieliikenneonnettomuus. Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa.
Alustavien tietojen mukaan toisen henkilöauton kuljettajan epäillään kuljettaneen henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella Joutsantiellä. Ylinopeutta ajanut kuljettaja törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon, jonka kuljettaja menehtyi törmäyksen johdosta. Toisen auton kuljettaja on toimitettu sairaalahoitoon.
Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi yksi matkustaja. Heistä molemmat loukkaantuivat lievästi onnettomuudessa. Onnettomuuspaikan tutkinta jatkui yöhön saakka. Onnettomuuspaikan tie on raivattu ja osallisena olleet henkilöautot on hinattu paikalta.
Itä-Suomen poliisilaitos tutkii tapahtumia tässä vaiheessa nimikkeillä törkeä kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Lue myös: Ulkomaalainen kuljettaja hurjasteli 208 km/h Lapissa – poliisi määräsi ajokieltoon
Kommentoi Facebookissa