SUOMI 100 Mustaan virkapaitaan pukeutunut Pekka Elonheimo, 58, pyyhkäisee tuuheaa partaansa ja sanoo olevansa kitkerissä liemissä pyöritelty mies. Todellisuudessa tämä joulupukiksikin kelpaava, hyvällä huumorilla varustettu mies on pappi, mutta tällä hetkellä ilman vakinaista virkaa.
– Sain potkut, kun en käsittele paimensauvaa aivan perinteiseen tyyliin enkä ole myöskään tyypillinen ”leipäpappi”. Olen tottunut puhumaan asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä, radikaaleista mielipiteistään tunnettu Pekka Elonheimo pohjustaa hymyillen.
Raahessa vaikuttava Pekka Elonheimo on lempeä ja hyväntahtoinen mies. Hymy saa sijansa, vaikka elämä ei ole päästänyt nallekarhumaista sielunpaimentaan helpolla.
– Vastamäkiä on riittänyt lapsesta saakka. Synnyin lievästi CP-vammaisena, joten totuin jo pojankossina siihen, ettei kömpelöä huolita aivan ensimmäisenä ykkösketjuun.
Vaikka fyysiset ominaisuudet olivat rajalliset, niin henkistä tahtoa siunaantui sitäkin enemmän. Vuonna 1977 Espoon kasvatti lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon teologiaa.
– Välissä kokeilin siipiäni myös kauppakorkeakoulussa, mutta loppupeleissä hengellinen puoli vei kuitenkin voiton.
Valmistuttuaan hyvin arvosanoin teologian maisteriksi, Pekka Elonheimo lähti stipendin turvin New Yorkiin, josta mies palasi kaksi vuotta myöhemmin takaisin tupla-teologina. Pappisvihkimyksen kaksinkertainen teologian maisteri sai vuonna 1986.
– Liperit vaihtuivat kuitenkin lennosta tummaan pukuun, sillä perustin lähes samoilla henkäyksillä tietokone- ja ohjelmistoalan yrityksen. Liiketoiminta otti sen verran tuulta alleen, että seuraavat seitsemän vuotta tahkottiin enemmän rahaa kuin Jumalan sanaa, Pekka muistelee.
– Haluan olla luottopappina kummallekin ryhmittymälle, Elonheimo tunnustaa. (Kuva Anne Anttila)
Päättymätön köyhyyskierre
Elonheimon luotsaama yritys teki kauppaa pääasiassa Suomessa ja entisen Neuvostoliiton alueella. Tuontiin ja vientiin keskittyvä liiketoiminta kasvoi muutamassa vuodessa siihen pisteeseen, että Pekka avasi Helsingin lisäksi toimiston myös Tallinnaan.
Nelilapsinen pappisperhe sai hyvän toimeentulon ja elämä näytti muutenkin aurinkoisemman puolensa. Vuonna 1990 kuitenkin rysähti.
– Olin tehnyt muutamia viikkoja aikaisemmin elämäni hienoimmat kaupat. Allekirjoittamani kahden miljoonan dollarin sopimus tallinnalaisen sairaalan tietokoneistamisesta valui kuitenkin yhdessä yössä juoksuhiekkaan, sillä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta Suomen ja Neuvostoliiton välinen bilateraalikauppa lopetettiin.
Kaupan kuivuminen merkitsi Elonheimon yritykselle raskaita tappioita.
– Pari vuotta taistelin, mutta sitten loppuivat voimat. Edessä oli konkurssi ja sen myötä alkutahdit maanpäälliselle helvetille. Ensin meni omaisuus, sitten tuli avioero ja kolmanneksi kahden vuoden taistelu lapsista. Jäljelle neljän vuoden seikkailusta jäi vain miljoonavelat ja päättymätön köyhyyskierre, Elonheimo valottaa.
Nälkälakkoon ja hartauskielto
Hengellisestä vakaumuksestaan huolimatta Pekka Elonheimo ei kiellä olleensa katkera mies.
– Usko yläkertaan on aina ollut vakaalla pohjalla, mutta sama ei päde yhteiskuntaan. Liperit eivät ole kuitenkaan olleet koskaan este mielipiteilleni ja niiden ilmaisutyylille, Pekka selvittää.
Hän kertoo esimerkkejä 1990-luvun alkupuolella kohuja aiheuttaneista tempauksistaan.
– Miljoonaveloissa kärvistelevänä yksinhuoltajana olin täysin riippuvainen yhteiskunnan tarjoamista ”armonpaloista”. Niinpä halusin nostaa julkisuuteen köyhän kansan aseman ja tämän myötä aloitin viiden viikon nälkälakon.
Suolalla ja vedellä elänyt pappi sai äänensä kuuluville, mutta itse lakkolaisen elämää tempaus ei kohentanut. Vuotta myöhemmin sosiaalituen varassa elänyt Elonheimo räväytti uudemman kerran. Tällä kertaa Pekka arvosteli radion iltahartaudessa eduskunnan tekemiä budjettileikkauksia ja rukoili, että Suomi saisi lapsia arvostavan kristillisen hallituksen.
– Kalikka taisi kalahtaa oikeaan osoitteeseen, sillä mielipiteestä rapsahti hartauskielto, Pekka tunnustaa naureskellen.
Viimeiset viisi vuotta Pekka Elonheimo on ollut työtön.
– Minulla on värkit, mutta ei virkaa, sillä sain potkut seurakuntakuntapastorin virasta. Tähän johtivat monet syyt, joista merkittävimmäksi haluttiin nostaa saamani sakkorangaistus alkoholirikoksesta. Möin ystävilleni yksittäisiä pulloja viinaa ja farssin loppunäytelmä esiteltiinkin sitten käräjäoikeudessa.
Pekka sanoo suurempiakin rikoksia ja rikoksentekijöitä olevan olemassa, mutta todelliset rötöstelijät eivät joudu teoistaan koskaan vastuuseen.
”Elämä jättää jälkensä”
Siikasalon entinen seurakuntapastori Pekka Elonheimo ei peittele eikä häpeä ohdakkeista elämänpolkuaan.
– Karikkoinen taival on jättänyt jälkensä. Luottamus yhteiskuntaan ei ole kirkkaimmasta päästä ja tähänkin on omat syynsä. Kuulun niihin onnettomiin, jotka ovat allergisoituneet työttömyydelle. Kortiston heittopussina 21 vuotta ei ole mitenkään mieltä ylentävää. Työnhakua ovat osaltaan jarruttaneet myös vammaisuuteeni kohdistuvat ennakkoluulot, Pekka muotoilee.
Vaikka Elonheimo tekee edelleen kirkollisia toimituksia, niin mies kaipaa kipeästi vakaata leipäpuuta.
– Elämää on vaikea rakentaa epävarmuuden varaan. Haluan tehdä rakastamaani työtä ja taustat huomioon ottaen, pystyn antamaan seurakuntalaisille ehkä tavallista ymmärtäväisempää sielunhoitoa. Tiedän mistä puhun, jos saarnani kertovat miehestä, joka menetti toivon ja rakkauden, mutta usko nosti pystyyn ja auttoi pysymään hengissä.
Pekka Elonheimon sielunhoitoa on tarvittu viime vuosina varsin yllättävissäkin yhteyksissä. Hän törmännyt ilmiöön, joka saa sielunpaimenen antamaan täyslaidallisen.
– Rippisalaisuus estää menemästä yksityiskohtiin, mutta tiedossani on järkyttävän paljon insestiä ja perheväkivaltaa. Kyseessä on erittäin vastenmielinen ilmiö, joka täytyisi saada nopeasti aisoihin. Valitettavasti asian ympärillä on edelleen puhumattomuuden muuri. Tämän tukemana tekijät jatkavat tekojaan ja uhrit kärsivät, Elonheimo pahoittelee.
Kommentoi Facebookissa