JALKAPALLO Suomen toiseksi korkeimman jalkapallosarjan Ykkösen kauden viimeiset ottelut pelattiin sunnuntaina. AC Oulu murskasi MP:n peräti 6-0 varmistaen nousunsa Veikkausliigaan.
AC Oulun sankari ottelussa oli Loorents Hertsi. Hän teki hattutempun.
Tasapelikin olisi riittänyt oululaisille tänään nousun varmistamiseen. Kovalla latauksella otteluun rynninyt nälkäinen oululaisjoukkue halusi varmistaa nousunsa kuitenkin tyylillä.
FC KTP kaatoi FF Jaron 3-2 ja sijoittui sarjataulukossa toiseksi. Kotkalaiset kohtaavat kaksiosaisessa liigakarsinnassa TPS:n, joka jäi Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi. RoPS putoaa Ykköseen suoraan.
AC Oulu tippui Veikkausliigasta kauden 2010 jälkeen. Joukkue pelasi Ykkösessä kymmenen vuoden ajan.
Oulu tunnetaan paremmin menestyksestään jääkiekossa tai pesäpallossa, mutta jalkapallossakin kaupungilla on perinteitä. OPS voitti Suomen mestaruuden 1979 ja 1980.
Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta
Oulun futikselle 1990-luku oli synkkää aikaa, kun OTP, OPS ja FC Oulu lopettivat edustusjoukkuetoimintansa taloudellisten vaikeuksien takia. FC Oulua ei auttanut edes legendaarinen suurta huomiota saanut poliittinen mainosyhteistyö Martti Ahtisaaren presidentinvaalikampanjassa.
AC Oulu perustettiin fuusioseurana 2002, kun Tervarit, OPS, OLS ja OTP sopivat yhteisen edustusjoukkueen perustamisesta. Tavoitteet olivat korkealla ja Veikkausliigaan AC Oulu nousikin kaudelle 2007, joskin visiitti jäi yhteen kauteen.
Uudelleen AC Oulu nousi Veikkausliigaan kaudelle 2010. Tuolloinkin taru pääsarjatasolle jäi yhteen kauteen. Urheilullisilla perusteolla AC Oulu oli säilyttänyt sarjapaikkansa, mutta liigalisenssiä seuralle ei myönnetty, kun seura ei lisenssin kelpoisuutta täyttänyt.
Vuosina 2011-2019 AC Oulu ei kertaakaan onnistunut pääsemään edes liigakarsintaan. Nyt tuli suora nousu Ykkösen voitolla.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomalainen jalkapallo otti koronan kurimuksessa kovia iskuja
Kommentoi Facebookissa