Aggressiivinen mies ajoi läpi poliisin sulkupisteen ja piikkimaton – taltutettiin lopulta etälamauttimella

Pienen juoksukilpailun jälkeen poliisi sai epäillyn kiinni.

Pienen juoksukilpailun jälkeen poliisi sai epäillyn kiinni. (Kuva AOP)

Poliisin käskyttämisestä huolimatta epäilty päätti lähteä juoksemaan karkuun metsään.

VALMIUSLAKIRIKKOMUS Mieshenkilön epäillään syyllistyneen 07.04.2020 illalla klo 19.00 törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja valmiuslakirikkomukseen ajamalla läpi poliisin sulkupisteen Uudenmaan rajalla ilman pysähtymistä Hyvinkäällä, Sahamäen liittymän kohdalla.

Kyseisestä tapahtumasta alkoi takaa-ajo, johon osallistui useita poliisipartioita. Kuljettaja ajoi valtatietä 3 pitkin kääntyen kohti Hollolaa. Kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta ajon aikana, nopeus vaihteli 120–160 km/h välillä.

Hollolassa noin kaksi kilometriä ennen Herralantien risteystä epäilty ajoi poliisin asettamaan piikkimattoon. Tämän seurauksena ajoneuvosta puhkesi kolme rengasta. Tämän jälkeen kuljettaja kääntyi tien nro 54 varrelta erkanevalle metsäautotielle ja nousi autosta ulos aggressiivisesti käyttäytyen.

Poliisin käskyttämisestä huolimatta epäilty päätti lähteä juoksemaan karkuun metsään. Pienen juoksukilpailun jälkeen poliisi sai epäillyn kiinni. Kiinniottotilanteessa poliisi joutui käyttämään etälamautinta miehen vastarinnan murtamiseksi. Henkilö otettiin kiinni ja toimitettiin Lahden poliisivankilaan.

Uudenmaan maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui tiistaina poliisin tarkastuspisteille kaikkiaan yhteensä 41 457. Näistä 109 jouduttiin ohjaamaan takaisin. Kahdelle kirjoitettiin sakko valmiuslain rikkomisesta.

Lue myös: Rattijuoppo pakeni poliisia ajaen autolla piikkimaton läpi – pääsi lopulta soutuveneellä merelle

Kommentoi Facebookissa