PANDAT Jättiläispandat Jin Bao Bao eli Lumi ja Hua Bao eli Pyry palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana. Pandat ovat asuneet Ähtärin eläinpuistossa vuodesta 2018.
Miltei seitsemän vuoden ajan pandapariskunta on tuonut iloa suomalaisille ja eläinpuiston vierailijoille. Eläinpuisto ja Kiina ovat tehneet yhteistyötä lajin suojelemiseksi ja molemmat maat ovat ylpeitä suojeluohjelman tuloksista tutkimus- ja koulutusohjelmissa.
Ähtärin eläinpuisto on kohdannut monia haasteita pandaparin saapumisen jälkeen, kuten pandemian sekä Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin aiheuttaman vuosittaisten matkailijoiden vähenemisen sekä näistä seuranneen inflaation ja korkojen huomattavan nousun.
– Olemme saaneet tärkeää apua ja tukea kiinalaiselta kumppaniltamme, jonka tehtävänä on ollut vastata isopandojen kansainvälisestä suojeluohjelmasta. Tästä sekä eläinpuiston monista ponnisteluista huolimatta olemme joutuneet tilanteeseen, jolloin oli tehtävä vaikea pandojen palautuspäätös, Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen sanoo.
Lumin ja Pyryn Ähtärissä olemisen aikana lajin status on muuttunut uhanalaisesta vaarantuneeksi sen onnistuneen maailman eläinpuistoissa toteutetun lajiensuojelun ansiosta.
Sivonen sanoo, että puiston eläimiä koskevia päätöksiä ei koskaan tehdä kevyin perustein. Eläinpuiston tehtävänä oli ja on edelleen tehdä osansa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi nykyisille ja tuleville sukupolville. Sivonen korostaa, että koko Ähtärin henkilökunta on kiitollinen siitä, että he ovat saaneet olla mukana tässä tärkeässä suojeluhankkeessa.
– Suomi ja Ähtärin eläinpuisto tarjosivat Jin Bao Baolle ja Hua Baolle luonnollisen ja tilavan asuinpaikan sekä ensiluokkaisen hoidon. Pandakaksikon hyvinvointi on meille kunnia-asia aina niiden Kiinaan paluuseen asti. Asiantuntijat valmistelevat parhaillaan heidän paluutaan kotimaahansa. Se tapahtuu loppuvuoden aikana.
Ähtärin eläinpuisto esittää puiston hallitukselle, että se hakee velkasaneeraukseen pääsyä tulevan toimintansa turvaamiseksi.
Lue myös: Epävarma tulevaisuus huolestuttaa – Ähtärin eläinpuisto valmistelee pandojen palauttamista Kiinaan
Kommentoi Facebookissa