Äidin epäillään surmanneen lapsensa – uhri on kahdeksan kuukautta vanha vauva

Poliisi löysi lapsen kuolleena yksityisasunnosta. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi ei epäile henkirikokseen liittyvän muita henkilöitä kuin nelikymppinen äiti ja lapsi.

HENKIRIKOS Helsingin poliisi tutkii henkirikosta, josta epäillään 40-vuotiasta naista. Uhri on kahdeksan kuukautta vanha vauva. Epäilty on lapsen äiti.

Poliisi sai tiedon lapsen kuolemasta hätäkeskukselta aamulla keskiviikkona 12. kesäkuuta. Poliisi löysi lapsen kuolleena yksityisasunnosta Vuosaaresta. Tähän mennessä poliisi on muun muassa puhuttanut naapureita ja tehnyt teknistä tutkintaa.

– Selvitämme parhaillaan esitutkinnassa, mikä on motiivi epäiltyyn henkirikokseen. Myös tekotavan selvittäminen on kesken. Kerromme näistä asioista lisää, kun poliisin käsitys tapahtumista selkenee ja jos se on esitutkinnan kannalta mahdollista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.

Poliisi ei epäile, että henkirikokseen liittyisi muita henkilöitä kuin äiti ja lapsi. Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Vangitsemisoikeudenkäynti on lauantaina 15. kesäkuuta.

Lue myös: Suunnistaja löysi vainajan maastosta – poliisi kertoo tuntomerkit ja pyytää henkilöllisyyteen liittyviä vihjeitä

Kommentoi Facebookissa