Aikalahja auttaa yksinäistä – se ei kerrytä turhien tavaroiden määrää

Yhteiskunnan kannalta yksinäisyys on iso ongelma, sillä siitä kärsii yli 400 000 ihmistä Suomessa.

Yhteiskunnan kannalta yksinäisyys on iso ongelma, sillä siitä kärsii yli 400 000 ihmistä Suomessa. (Kuva Fotolia)

Tuotolla HelsinkiMissio pystyy järjestämään vapaaehtoisen tai ammattiauttajan aikaa yksinäiselle.

AIKALAHJA Sosiaalialan järjestö HelsinkiMission aineettomat Aikalahjat ovat eettinen ja ekologinen vaihtoehto tavaralahjoille. Aikalahja-nimi tulee siitä, että lahjan tuotolla HelsinkiMissio pystyy järjestämään vapaaehtoisen tai ammattiauttajan aikaa ja läsnäoloa yksinäiselle.

– Aikalahja on hyvän mielen joululahja. Se ei kerrytä turhien tavaroiden määrää, vaan auttaa yksin jäänyttä vanhusta, nuorta tai lapsiperhettä, muistuttaa HelsinkiMission varainhankintapäällikkö Niina Frösén.

Yksinäisyys tuottaa fyysiseen kipuun verrattavaa tuskaa yksinäiselle ihmiselle. Se myös heikentää terveyttä ja kerää ympärilleen muita ongelmia, kuten köyhyyttä ja huono-osaisuutta. Yhteiskunnan kannalta yksinäisyys on iso ongelma, sillä siitä kärsii yli 400 000 ihmistä Suomessa.

– Aikalahjoja ostamalla voi vähentää yksinäisyyttä, edullisimmillaan jo kymmenellä eurolla. Sen verran maksaa Lauletaan yhdessä, joka mahdollistaa seniorille osallistumisen Laula kanssamme -yhteislaulutilaisuuteen. Viikoittainen lauluhetki virkistää ja tarjoaa monelle seniorille syyn lähteä muiden seuraan, Frösén sanoo.

HelsinkiMission verkkosivulla on tarjolla erilaisia ja -hintaisia Aikalahjoja vanhusten, nuorten ja lapsiperheiden auttamiseen. Aikalahjan ostaja voi valita mieleisensä joulukortin, jolla voi lähettää hyvän joulun toivotuksen perinteisten joulukorttien sijasta.

Aikalahjojen tuotot HelsinkiMissio käyttää yksinäisyyttä vähentävään työhön, esimerkiksi uusien vapaaehtoisten rekrytointiin ja koulutukseen. HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii senioreiden, nuorten, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa.

Lue myös: Kriisipuhelin päivystää jouluna joka päivä ja yö – ”Yksinäisyys ei ole ainoa haaste”

Kommentoi Facebookissa