Airiston murhajutun elinkautinen tuomio pysyy – korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen

Oikeuslaitoksen mukaan asiassa ei ole tullut esille muita ulkopuolisia tekijöitä tai uskottavaa vaihtoehtoista tapahtumakulkua. (Kuvituskuva Fotolia)

Suurta julkisuutta saaneessa murhajutussa surmattiin lakimies ja ruumis upotettiin mereen.

MURHA Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Turussa 3.8.1994 tapahtuneesta murhasta elinkaudeksi vankeuteen tuomitulle Lasse Lehdolle.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 27.5.2022 vuonna 1953 syntyneen Lehdon elinkaudeksi vankeuteen Turussa tehdystä murhasta. Käräjäoikeus katsoi syytetyn surmanneen purjeveneeseensä houkuttelemansa Ilpo Härmäläisen ampumalla häntä kahdesti. Hovioikeus ei 14.6.2023 antamassaan tuomiossa muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Käräjäoikeuden mukaan on tullut todistettua, että Lehto surmasi Härmäläisen purjeveneessään ja upotti ruumiin mereen. Oikeuden mukaan asiassa ei ole tullut esille muita ulkopuolisia tekijöitä tai uskottavaa vaihtoehtoista tapahtumakulkua. Härmäläisen ruumis löydettiin merenpohjasta Turun Airistolta maaliskuussa 2023 oikeudenkäynnin aikana.

Murhasta tuomittu vaati KKO:ssa syytteen hylkäämistä. Valituslupahakemus hylättiin.

Lue myös: Tuomio lähes 30 vuotta vanhasta murhamysteeristä – ”Lehto on yllättänyt Härmäläisen ampumalla tätä takaapäin”

Kommentoi Facebookissa