Tuomio lähes 30 vuotta vanhasta murhamysteeristä – ”Lehto on yllättänyt Härmäläisen ampumalla tätä takaapäin”

Lasse Lehdon purjevene, jossa Ilpo Härmäläisen murha tapahtui. (Kuva Poliisi)

Nykyisin 68-vuotias Lasse Lehto sai elinkautisen vankeustuomion lakimies Ilpo Härmäläisen murhasta.

MURHA Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut lakimies Ilpo Härmäläisen murhasta syytetyn mainostoimistoyrittäjä Lasse Erik Lehdon elinkautiseen. Tuomio on poikkeuksellinen, sillä murha tapahtui vuonna 1994 eli lähes 28 vuotta sitten.

Nykyisin 68-vuotias Lehto oli tapahtuma-aikaan 41-vuotias ja Härmäläinen 33-vuotias. Murha ei kuitenkaan vanhene koskaan.

Viimeinen varma havainto Ilpo Härmäläisestä tehtiin 3. elokuuta 1994, kun hän lähti kotoaan Eerikinkadulta Turun keskustassa. Härmäläisen ruumis löydettiin merenpohjasta Turun Airistolta viime maaliskuussa oikeudenkäynnin aikana.

Käräjäoikeuden mukaan on tullut todistettua, että Lehto surmasi Härmäläisen purjeveneessään ja upotti ruumiin mereen. Oikeuden mukaan asiassa ei ole tullut esille muita ulkopuolisia tekijöitä tai uskottavaa vaihtoehtoista tapahtumakulkua.

Lehto muun muassa omisti tapahtuma-aikaan Colt-revolverin, joka soveltui surma-aseeksi. Härmäläisestä löytyi kaksi, joko .357 tai .38 kaliiperin lyijyluotia. Todistajat kertoivat Lehdon epätavallisesta toiminnasta tapahtuma-aikaan, hän oli muun muassa pyytänyt merkitsemään kalenteriin totuudenvastaisesti ajankohdan, jolloin hänellä olisi ollut tapaaminen todistajan kanssa.

”Lehdon on onnistunut houkutella Härmäläinen purjeveneelleen mahdollisesti katsomaan jotain saaristokohdetta ja pyytäen Härmäläisen apua kiinteistökauppaa suunniteltaessa. Jo edeltävästi hän on valmistautunut selvittämään uskottavalla tavalla mahdollisille ulkopuolisille havaitsijoille syyn yhteiselle purjehdukselle lähtemiselle. Hän on käynyt pankissa neuvotteluja keksimänsä kiinteistöprojektin rahoittamisesta.”

Ilpo Härmäläinen nousi Turussa ajoneuvon kyytiin ja katosi.
Ilpo Härmäläinen nousi Turussa ajoneuvon kyytiin ja katosi. (Kuva Fotolia ja Poliisi)

Käräjäoikeus kertoo teon motiivin olleen ilmeisesti pyrkimys pelastaa yrityksensä meneminen konkurssiin ja estää epäonnistuneen ja väärinkäytetyn factoring-laskutussuunnitelman paljastuminen. Oikeus päättelee Lehdon surmanneen Härmäläisen teloitustyyliin.

”Lehto on ensin yllättänyt Härmäläisen ampumalla tätä takaapäin, ja havaittuaan ettei Härmäläinen ollut vielä kuollut, melko lailla välittömästi ampunut tätä kuolettavasti päähän.”

Oikeus toteaa myös, että Härmäläisellä ei ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua tai paeta. Rikos osoittaa poikkeuksellista kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä toisen ihmisen hengestä ja elämästä.

Elinkautisen vankeustuomion lisäksi Lehto tuomittiin maksamaan uhrin omaisille lähes 60 000 euroa sekä oikeudenkäyntikulut. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lue myös: KRP avasi merestä löytyneen miehen tapauksen uudelleen – kateissa on aatelissuvun vaakunasormus

Kommentoi Facebookissa