ÄITIENPÄIVÄ Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 39 äidille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä.
Tänä vuonna kunniamerkin saavista äideistä iäkkäin on 99-vuotias viiden lapsen äiti, joka on osoittanut vastuuta ja huolenpitoa sekä omista että muiden lapsista. Nuorin äideistä on 43-vuotias viiden biologisen lapsen ja tällä hetkellä myös viiden sijoituslapsen äiti. Useissa palkittavien äitien perheissä on omien lasten lisäksi sijoitus-, tuki-, loma- ja hoitolapsia.
Kunniamerkillä palkitaan saamelainen viiden lapsen äiti, joka on aktiivisesti vaikuttanut kulttuurin ja perinteiden siirtymiseen sukupolvelta toiselle sekä maahanmuuttajaäiti, joka työskentelee maahanmuuttajataustaisten kotouttamistehtävissä. Äitien joukossa on myös kolme ruotsinkielistä, joista kaksi asuu Ahvenanmaalla.
Useat palkituista äideistä toimivat tai ovat toimineet merkittävissä kasvatustehtävissä oman ydinperheen lisäksi omassa kyläyhteisössä, järjestöissä tai seurakunnissa. Monet heistä tekevät vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kunniamerkit luovutetaan äideille valtakunnallisessa juhlatilaisuudessa äitienpäivänä 12.5.2024. Tasavallan presidentti Alexander Stubb kunnioittaa äitienpäiväjuhlaa läsnäolollaan. Valtioneuvoston tervehdyksen tuo juhlaan sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja juhlapuheen pitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Mirjam Kalland.
Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan antaa eri-ikäisille, erilaisissa elämänpiireissä ja tehtävissä toimineille ja toimiville äideille. Lisäksi palkitsemisessa huomioidaan Suomen kansan monimuotoisuus ja eri väestöryhmät. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Palkittavaksi voi ehdottaa biologisia äitejä sekä adoptio- ja sijaisäitejä. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta.
Ensimmäisen kerran äitejä palkittiin kunniamerkein vuonna 1946.
Lue myös: Viisi kukkavinkkiä äitienpäivään – eri lajivaihtoehdoista löytyy suosikki monenlaiseen makuun
Kommentoi Facebookissa