MUSIIKKI Euroviisut on kisattu Ruotsin Malmössä. Kilpailun voittajaksi nousi Sveitsin edustaja Nemo kappaleellaan The Code. Voitto ratkaistiin asiantuntijaraadin sekä yleisön antamilla yhteispisteillä. Nemo sai asiantuntijaraadeilta 365 pistettä ja yleisöltä 226 pistettä eli yhteensä 591 pistettä.
Malmössä on viikon aikana nähty useita protesteja, sillä kilpailuun osallistui myös Israel. Eden Golanin esittämä Hurricane sai kaikkiaan 375 pistettä, josta 323 tuli vain yleisöltä. Suomen asiantuntijaraati ei antanut kappaleelle yhtään pistettä, mutta suomalainen yleisö täydet 12 pistettä. Viidenneksi sijoittunut Israelin kappale sai kaikkiaan 14 maan yleisöltä täydet pisteet, mukaan lukien voittajamaa Sveitsi.
Israelin vastaiset protestit aiheuttivat myös sen, että Suomen antamat pisteet oli määrä julkistaa Käärijän toimesta, mutta hän vetäytyi viime tingassa. Pisteet jakoi lopulta Radio Suomen juontaja Toni Laaksonen.
Euroviisujen kakkoseksi tuli Kroatia ja kolmanneksi Ukraina. Suomen edustaja Windows95man sijoittui sijalle 19 kappaleellaan No Rules. Windows95man sai finaalissa yhteensä 38 pistettä, joista 31 pistettä tuli yleisöäänistä. Eniten yleisöpisteitä Teemu Keisterin ja Henri Piispasen esitykselle antoi Viro, jolta Suomi sai kahdeksan yleisöpistettä mutta ei yhtään asiantuntijapistettä.
Euroviisujen finaalissa esiintyi yhteensä 25 maata, jotka olivat selvinneet karsinnasta. Finaalin viimeiseksi jäi Norja, joka sai neljä pistettä yleisöltä ja 12 pistettä asiantuntijaraadilta.
Suomen euroviisuraadin kokoonpano oli puheenjohtaja, yrittäjä ja artisti Pekka Ruuska, promoottori Mikko Niemelä, ohjelma- ja musiikkipäällikkö Marcus Sjöström, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö ja muusikko Sanni Kurkisuo.
Suomen seuraavan viisuedustajan haku eli Uuden Musiikin Kilpailun seuraava kausi käynnistyy jo elokuussa. Biisihaku on auki 19.–25.8.2024.
Lue myös: Saamelaismuseo Siida valittiin vuoden eurooppalaiseksi museoksi – ”Giitu! Takkâ! Späʹsseb!”
Kommentoi Facebookissa