KIRJA Arvostetun brittiläisen neurokirurgin Henry Marshin muistelmateos Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta (S&S) on suorapuheinen ja kaunistelematon selonteko harvinaisesta elämäntyöstä. Harvinaista on myös Henry Marshin tapa muistaa suurten voittojen ohella itseään säälimättä myös katkerat epäonnistumiset ja virheet. Kirjan luvut on nokkelasti nimetty latinankielisin tautien nimin, joten samalla saa pienen yleishyödyllisen lääkärilatinan oppitunnin.
Mikä saa ihmisen valitsemaan ammatikseen työn, jossa yksi pieni lipsahdus, veistä pitävän käden puolen millin horjahdus saattaa suistaa potilaan pysyvästi halvaantuneeksi? Toisaalta onnistumiset tuottavat niin suurta tyydytystä paitsi aivokasvaimestaan eroon päässeelle potilaalle ja hänen omaisilleen ja myös leikkaavalle lääkärille, ettei liene kovinkaan kummallista, jos nämä aivokirurgit kohotetaan potilaiden, ja toisinaan omastakin, toimestaan jumalten joukkoon.
Henry Marsh ei halua kuulua olympolaisten joukkoon, vaan laskeutua tavallisten kuolevaisten maaperälle. Hän huomauttaakin tulleensa vuosien kokemusten myötä samaan tulokseen kuin entinen opettajansa, jonka mielestä lääketieteeseen kannattaa suhtautua kädentaitona, ei taiteena tai tieteenä.
”Auttamisen halu, vaikeiden ja vaarallisten leikkausten suunnitteleminen, harkittujen riskien ottaminen ja ihmisten pelastaminen vetävät minua vastustamattomasti puoleensa, varsinkin jos joku itseään täynnä oleva professori asettuu vastahankaan.”
Marsh haluaakin ravistella paitsi itseään myös muita neurokirurgian guruja irti siitä itsetyytyväisyyden kaikkivoipaisuudesta, joka usein seuraa menestystä. Toisaalta itseriittoisuutta ja varmuutta omista taidoista myös tarvitaan, jotta ylipäänsä pystyy leikkaamaan vakain käsin ihmisen olemassaolon harmaata aivomassaa.
Taipuvaisuus hullunrohkeuteen ei olekaan harvinainen piirre kirurgissa, mutta joka kyllä melkein aina haihtuu kokemuksen myötä, kuten Marsh huomauttaa.
Ennen kaikkea Marsh tähdentää, ettei hyväksi tai erinomaiseksi aivokirurgiksi ole oikotietä, huipulle päästäkseen tulee tehtyä vääjäämättä myös epäonnistuneita leikkauksia. Ja aivokirurgiassa seuraukset ikävä kyllä ovat usein karmaisevia.
Marsh haluaakin, ettei virheitä missään tapauksessa yritetä piilotella tai vastuuta vältellä, vaikka seurauksena olisi myös suuria taloudellisia menetyksiä. Sitä varten sairaaloilla on olemassa vastuuvakuutukset.
”Lääkäreitä täytyy pitää vastuullisina, sillä valta turmelee. Tarvitaan valitusmenettelyjä, oikeusjuttuja, tutkintalautakuntia, rangaistuksia ja korvauksia.”
Lohtua Marsh kertoo saaneensa myös David Kahnemanin loistavasta teoksesta Ajattelu, nopeasti ja hitaasti, jossa nobelisti vakuuttaa arviointivirheiden ja alttiuden virheisiin ylipäänsä olevan niin sanotusti sisäänrakennettuna aivoihimme. Tämä tieto kyllä lohduttaa tavallista pulliaistakin.
Sairaalabyrokratialle ja konsulttien vallalle kitkerää kritiikkiä
Marshin kynä ja yhteiskunnallinen kritiikki terävöityvät, kun hän kertoo lääkärintyössään kohtaamistaan ja konsulttien kehityksen nimissä suunnittelemista uusista työtapoihin puuttuvista käytännöistä, joiden peruste ei ole hoidollinen vaan yleensä taloudellinen. Usein nämä uudet käytännöt ovat suoraan pois ajasta, joka kirurgilla olisi käyttää potilaan hoitoon tai leikkauksiin. Samalla kun toimintaa sanotaan tehostettavan, tullaankin paradoksaalisesti tilanteeseen, jossa hallinto lisääntyy ja potilaisiin käytettävissä oleva aika vähenee.
”Ohittamieni ovien takana istui yritysstrategian johtaja ja apulaisjohtaja, yrityskehittämisen vuokrajohtaja, hallintojohtaja sekä yrityssuunnittelun, kliinisen riskinarvioinnin ja monien muiden jo unohtamieni osastojen johtajia, joiden virat olivat varmastikin seurausta liikkenjohdon konsulttien kalliista raporteista. Panin merkille, että potilasvahinko- ja kehitysosasto oli nimetty taas uudestaan, tällä kertaa potilasvahinkojen ja kiitosten osastoksi.”
Suomalaisen sote-keskustelun velloessa ympärillä, on kiinnostavaa havaita miten terveydenhuoltojärjestelmät tuntuvat olevan muuallakin vaikeuksissa. Tutulta kuulostaa myös Marshin tuntema epätoivo ja avuttomuuden tunne hänen kamppaillessaan ja tuhlatessaan aikaansa taas yhden uuden nykyaikaisen sairaalan tietojärjestelmän edessä.
Marsh pelkää, että saamme tulevaisuudessa lukea mediasta entistä enemmän esimerkiksi vanhainkotiskandaaleista, koska Euroopan väestö vanhenee, vuonna 2050 kolmasosan ennustetaan olevan yli kuusikymmentävuotiaita.
Tilanne on Marshin mukaan jo nyt sellainen, että sairaalatrustin suorittamien jatkuvien tehostamisuudistusten seurauksena paradoksaalisesti hänen suorittamiensa leikkausten välinen aika koko ajan pitenee. Hierarkkisessa järjestelmässä aikaa tuhlaantuu esimerkiksi vuodepaikkojen metsästyksessä ja niiden siirtelyssä eri osastojen kesken, koska potilaalla pitää olla vuodepaikka, ennen kuin hänet voidaan leikata, ja potilaita on aina enemmän kuin vuodepaikkoja.
Kuolemalla on oma aikataulunsa
Kirjassaan Henry Marsh kertoo myös toiminnastaan Ukrainassa, jossa hän on käynyt sekä opettamassa että leikkaamassa potilaita. Alunperin Marsh sanoo lähteneensä Ukrainaan silkasta uteliaisuudesta, mutta ystävyyssuhteiden myötä palanneensa sinne työskentelemään yli kahden vuosikymmenen aikana.
Paikoin kertomukset sekä tapahtumista että leikkauksista ovat kuin jännityskertomuksesta, joka saa lukijan toden teolla jännittämään mukana ja pyyhkimään silmiään, sillä kaikki ei tahdosta ja taidoista huolimatta pääty aina hyvin. Ei ihme, että Geoffrey Smith teki aiheesta menestyksekkään dokumenttielokuvan The English Surgeon.
Summatessaan pitkää uraansa Marsh paljastaa avoimesti vaikeimpia hetkiään, jolloin kuolemaa ei käy kiertäminen. Levollisesti kuolemaan käy Marshin oma äiti, jonka koskettavan tarinan hän kirjassa kertoo.
Raskainta on, kun potilas kaikesta kamppailusta huolimatta kuolee leikkauspöydälle, mikä nykyaikana on toki äärimmäisen harvinaista, ja omaisille pitää tämä tietenkin kertoa leikkauksen jälkeen. Tai kun pitkässä hoitosuhteessa potilaalle, josta on vuosien myötä tullut enemmänkin ystävä, pitää tunnustaa, ettei uudesta leikkauksesta ole enää apua, vaan paras mitä voi tehdä, on kiittää potilasta siitä, että on saanut olla tämän lääkäri ja toivottaa onnea matkalle.
Kahta erityistä kykyä, rohkeutta ja anteeksi antamista Henry Marsh korostaa useaan otteeseen, jotta kirurgi voi tehdä työtään tasapainoisena ja ylpistymättä. Rohkeutta pitää olla leikata epäonnistumisen uhalla vaikeitakin kohteita, mutta pitää olla myös rohkeutta olla leikkaamatta, silloin kun ymmärtää sen olevan hyödytöntä ja vaikka se olisi vastoin potilaan ja omaisten toiveita.
Mutta myös anteeksi pitää pystyä antamaan, itselleenkin. Ja jos lääkäri ei peittele tai kiistä virhettään vahingon tapahduttua ja jos potilas omaisineen tietää tapahtuman ahdistavan lääkäriä, saattaa lääkäri parhaassa tapauksessa saada kallisarvoisen anteeksiannon lahjan.
Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta -kirjan suomalaisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Jörn Donner. Hänen loppusanoihinsa on helppo yhtyä:
”Henry Marsh kertoo myös menestyksistään pitkän uransa varrella ja hetkistä, jolloin taistelu henkiinjäämisestä ja parantumisesta menee kaiken muun edelle. Tämä on merkittävä ja syvästi inhimillinen kirja.”
- Videolla traileri, Geoffrey Smithin BBC:lle kuvaama Emmy-palkittu dokumentti The English Surgeon kertoo neurokirurgi Henry Marshin ja hänen kollegansa Igor Kuriletsin työskentelystä Ukrainassa.
Kommentoi Facebookissa