Aku Partaselta hieno suoritus 50 kilometrin kävelyn ”hautajaisissa”

Aku Partanen oli Tokion olympialaisten 50 kilometrin kävelyssä hienosti yhdeksäs (Kuva AOP)

Aku Partanen oli Tokion olympialaisten 50 kilometrin kävelyssä hienosti yhdeksäs. (Kuva AOP)

Aku Partanen sijoittui 50 kilometrin kävelyssä yhdeksänneksi. Matilda Castren ja Sanna Nuutinen taistelevat golfissa yhä mitalista.

OLYMPIALAISET Aku Partanen suoriutui hienosti Sapporossa järjestetyssä Tokion olympialaisten 50 kilometrin kävelyssä. Partanen oli kilpailussa yhdeksäs.

Pitkään Partanen oli taistelemassa mitalistakin. Viimeisten 15 kilometrin aikana hän kuitenkin hyytyi taistosta.

– 35 kilometriin asti tulin aika hyvävoimaisena. Kun siinä kohtaa on hyvävoimainen, tietää, että loppukin tulee kyllä. Ihan vähän jäin täydellisestä suorituksesta. Ei ollut kärkisijat kaukana. Kaiken sain irti, mitä tänään oli otettavissa. En vain pystynyt parempaan. Muut olivat kovempia siinä lopussa, Partanen sanoi Olympiakomitean toimittamassa haastattelussa.

Aiemmat arvokisakävelyt olivat menneet Partaselta pieleen. Onnistuminen Sapporossa olikin iso helpotus.

– 2016 Riossa revähti jalka, 2017 Lontoossa minut hylättiin, 2018 ei nesteet imeytynyt ja keskeytin, 2019 olin kipeänä ja 2020 oli monella tapaa vaikea vuosi. Kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen tätä osaa arvostaa. Pieni joukko on koko ajan uskonut minuun ja valanut itseluottamusta. Olen kiitollinen koko lajiperheelle. Ei ole ollut helppoja vuosia, Partanen sanoi.

Jarkko Kinnunen oli maalissa 26:s ja Aleksi Ojala 38:s.

– Kaikenlaisia tunteita oli maalissa. Yhdellä jalalla on hankala kävellä viittäkymppiä. Jo viiden kilometrin kohdalla oikea jalka meni pois pelistä. Se aina välillä toimi ja välillä ei. Kaikki, mitä yhdellä jalalla kävellessä pystyi jättämään tuonne reitille, jäi sinne. Muuten on valitettavan freesi olo. Ei voi mitään. Kaikkea yritettiin matkan varrella, neljänsissä olympialaisissaan kilpaillut Kinnunen totesi.

50 kilometrin kävely järjestettiin olympialaisissa nyt viimeistä kertaa. Jatkossa olympialaisissa kävellään vain lyhyempiä matkoja.

Kinnusen yhdeksäs tila oli olympiahistorian neljänneksi paras suomalaissijoitus 50 kilometrin kävelyssä. Reima Salonen oli neljäs Los Angelesissa 1984 ja Valentin Kononen seitsemäs Barcelonassa 1992 sekä Atlantassa 1996.

Matilda Castrenilla yhä mitalisauma olympiagolfissa

Suomen Matilda Castren onnistui hyvin Tokion olympiakisojen golf-turnauksen kolmannella kierroksella. Castren pelasi tuloksen kolme alle parin ja on tuloksessa -7.

Castren on kilpailussa kymmenentenä. Mitalisijasta hän on jäänyt kolme lyöntiä.

Castrenilla on yhä mahdollisuus mitaleille. Tämä tavoite tosin vaatii huippuonnistumista lauantaina pelattavalla päätöskierroksella.

Myös Suomen toinen edustaja Sanna Nuutinen onnistui kolmannella kierroksella hyvin. Hän pelasi tuloksen kaksi alle parin ja on tuloksellaan -6 kokonaiskilpailussa sijalla 16.

Nuutinen on mitalisijaa jäljessä neljä lyöntiä. Hänelläkin on lauantaina ohut sauma mitaleille.

Teksti Otto Palojärvi, Tokio

Lue myös: Wilma Murrolle loistava olympiasijoitus seiväshypyssä

Kommentoi Facebookissa