Alaikäinen rattijuoppo ajoi mopolla humalassa poliisia karkuun – vauhtia pakomatkalla jopa 80 km/h

Poliisi sanoo, että huoltajilla on velvollisuus huolehtia lapsensa mopon lainmukaisuudesta.

Poliisi toteaa, että huoltajilla on velvollisuus huolehtia lapsensa mopon lainmukaisuudesta. (Kuva AOP)

Moporallista hermostunut henkilö heitti puolestaan toista mopoilijaa melalla.

MOPORALLI Raahessa ovat mopoilijat herättäneet kuumia tunteita, kun moporalliin suivaantunut kansalainen heitti puolenyön aikaan mopoilijaa melalla. Mopoilija loukkaantui lievästi mutta ensihoitoa ei paikalla tarvittu.

Puoli kahden aikaan puolestaan toinen mopoilija lähti poliisipartion havaittuaan ajamaan karkuun pitkin pyöräteitä, vauhdin noustessa välillä noin kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa. Ajo jatkui Pattijoen suunnalla muutaman kilometrin, kunnes mopoilija kaatui loukkaamatta kuitenkaan itseään.

Mopoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta, mutta tapahtunut ei etene syyteharkintaan epäillyn alaikäisyyden vuoksi. Rikosoikeudellinen vastuu Suomessa alkaa 15-vuotiaana.

Lue myös: Poliisi pysäytti mopoilijat aamuyöllä – tytöt puhalsivat alkometriin rattijuopumuksen lukemat

Kommentoi Facebookissa