Alkon uusi johtaja Leena Laitinen tulee makkarakonsernista – palkka 28 500 euroa kuukaudessa

Leena Laitinen teki pitkän uran myös S-ryhmässä viimeisimpänä tehtävänään SOK:n käyttötavarakaupan johtaja.

Leena Laitinen teki pitkän uran myös S-ryhmässä viimeisimpänä tehtävänään SOK:n käyttötavarakaupan johtaja. (Kuva AOP)

Uudella toimitusjohtajalla on tausta elintarviketeollisuuden lisäksi myös päivittäistavarakaupasta.

TALOUS Alko Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Leena Laitisen. Laitinen aloittaa tehtävässään syksyllä 2017. Alkon edellinen toimitusjohtaja Hille Korhonen siirtyi kesäkuun alussa Nokian Renkaiden toimitusjohtajaksi. Talousjohtaja Anton Westermarck toimii vt. toimitusjohtajana siihen saakka, kun yhtiölle valittu toimitusjohtaja ottaa tehtävänsä vastaan.

Leena Laitisella, 46, on pitkä ja monipuolinen kokemus päivittäistavarakaupasta ja elintarviketeollisuudesta. Laitinen työskentelee tällä hetkellä Snellman Groupin konsernijohtajana. Ennen tätä hän teki pitkän uran S-ryhmässä viimeisimpänä tehtävänään SOK:n käyttötavarakaupan johtaja.

– Alko saa erinomaisen toimitusjohtajan, jolla on vahva vähittäiskaupan ja liiketoiminnan kehittämisen osaaminen. Laitinen on oikea henkilö jatkamaan yhtiön kehittämistä monikanavaisesti palvelevaksi erikoisliikkeeksi, joka on laajalti suomalaisten hyväksymä, kertoo Alkon hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas.

Laitinen puolestaan sanoo, että Alkon merkitys suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on suuri.

– Yhtiö hoitaa toimintaansa vastuullisesti ja palvelee asiakkaitaan esimerkillisesti. Mielelläni olen mukana vahvistamassa ja monipuolistamassa yhtiön erinomaista asiakaspalvelua entisestään, sillä asiakastyytyväisyys yhdessä innostuneen henkilöstön kanssa ovat Alkon ehdottomia vahvuuksia, Laitinen toteaa.

Koko toimiala elää Laitisen mukaan muutoksen aikaa mahdollisten lakimuutosten kanssa ja hän aikoo tulevan syksyn aikana tutustua yritykseen ja toimialaan entistä tarkemmin

– Juoma ja hyvä ruoka ovat minulle rakkaita teemoja ja Alkossa nämä yhdistyvät hienolla tavalla. Pääsen työskentelemään yrityksessä erittäin mielenkiintoiseen aikaan. Yhtiö on kehittynyt edeltäjäni aikana paljon ja on ottanut aimo loikkauksen monikanavaisuudessa, Laitinen jatkaa.

Toimitusjohtajan palkitsemisessa noudatetaan valtio-omistajan ohjeita. Uudella toimitusjohtajalla on 28 500 euron kuukausipalkka ja hänen eläke-etuutensa sekä -ikänsä määräytyvät työntekijän eläkelain mukaan.

Kommentoi Facebookissa