URHEILU Suomen Olympiakomitea on viime viikot ollut myrskyn silmässä. Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi tehtävistään häirintäepäilyjen takia viime viikon maanantaina ja sen jälkeen julkisuuteen on tihkunut tietoja kahdesta muustakin häirintätapauksesta.
Painonnostaja Anni Vuohijoki on viime päivinä ollut Suomen puhutuin urheilujulkkis. Hänen on epäilty häirinneen Leijonien varapelaajaa Pekingin olympialaisissa, joissa oli mukana Olympiakomitean edustajana Olympiakomitean kustantamalla matkalla.
Vuohijoki itse julkaisi viime perjantaina sosiaalisessa mediassa tunteikasta tekstiä sisältäneen tiedotteen, jossa syytti Olympiakomiteaa pelolla johtamisesta. Vuohijoki ei halua jatkaa Olympiakomitean hallituksessa.
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK tutkii tapausta. Tutkintapyyntö on tullut sekä Olympiakomitealta että Vuohijoelta itseltään.
Onkin hyvä, että asia selvitetään perusteellisesti. Onhan Olympiakomitea pääosin julkisilla varoilla rahoitettu organisaatio, joka ilmoittaa nollatoleranssista kaikkea häirintää kohtaan.
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on joutunut melkoiseen julkisuusmyllyyn. Hän toimi Lehtimäen tapauksessa tökerösti, kun Lehtimäki sai jatkosopimuksen, vaikka häirintätapaus oli Vapaavuoren ja Olympiakomitean muiden keskeisten henkilöiden tiedossa.
Vuohijoen tapaus ei ole rinnastettavissa kuitenkaan Lehtimäen tapaukseen. Kirjeessään Vuohijoki esitti kovia syytöksiä, mutta Vapaavuoren sekä Olympiakomitean muun johdon näkemykset ovat jääneet mediassa sivurooliin. Vuohijoesta on tullut mielikuva puhtaana pulmusena ja urheilujohtajista konnina.
– Kaikkien asianosaisten kannalta on tärkeää, että tapaus selvitetään huolella ja rauhallisesti, että saamme selkeän kuvan tapahtuneesta. Luotettavan tutkinnan takaamisen kannalta on aina erittäin tärkeää, että kaikki asiasta jotain tietävät tuovat esille omat huomionsa ja kokemuksensa. Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti kuten aina SUEKissa, tutkintapäällikkö Jouko Ikonen kommentoi tiedotteessa.
Kun tutkimus on tehty, voi sitten jokainen ryhtyä moralisoimaan Vuohijoen ja Olympiakomitean toimintaa tapaukseen liittyen. Kyse on pitkälti siitä, rikkoiko Vuohijoki käyttäytymisstandardeja, tai miten paljon hän niitä mahdollisesti rikkoi.
Se on joka tapauksessa selviö, että Olympiakomitea tarvitsee itsetutkiskelua. Kohuja onkin Olympiakomitean ympärillä riittänyt. Tulihan kolmisen vuotta sitten ilmi epäselvyyksiä Olympiakomitean rahankäytöstä ja Lehtimäen häirintäskandaali osoittaa surullisella tavalla, ettei kaikki ole johtoportaan osalta edelleenkään kunnossa.
Poliittisia sisäpiirejä Olympiakomitea ei ainakaan tarvitse. Vapaavuoren kauden aikanaan päättyessä, olisi Olympiakomitean hyvä keskittää voimavaransa suomalaisen urheilun kehittämiseen eikä yksittäisten poliitikkojen tai urheilu-uransa lopettaneiden julkkisten urakehityksen tukemiseen.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Anni Vuohijoki tylyttää Olympiakomiteaa – ”En halua olla kenenkään koira”
Kommentoi Facebookissa