ELOKUVAT Vuosikymmenen ajan riehunut tartunta on autioittanut Lontoon. Kaupungissa hengailee enää tuhatpäin nälkäisiä (elokuvan termi eläville kuolleille), jotka janoavat epidemialta välttyneiden ihmisten sisälmyksiä. Kuulostaako tutulta?
Danny Boylen ohjaustyö 28 päivää myöhemmin leikitteli samankaltaisella miljööllä ja teemalla vuonna 2002. The Girl with All the Giftsin vertaaminen ko. elokuvaan on kuitenkin turhaa, sillä juoni on viety tällä kertaa pidemmälle.
Elokuva alkaa rankasti valvotun sotilastukikohdan uumenista, missä koulutetaan pariakymmentä normaalilta vaikuttavaa lasta. Aseistautuneet vartijat halveksuvat porukkaa, jonka kohtalona on istua päivästä toiseen tiukasti sidottuina oppitunneilla ja sen jälkeen aterioida mm. matoja selleissään.
Syy karulle kohtelulle selviää pian: lapset ovat ihmismäiseen ajatteluun ja käyttäytymiseen kykeneviä, mutta zombie-äitien synnyttämiä tenavia. Tohtori Caroline Caldwellin (Glenn Close) vetämä työryhmä toivoo löytävänsä tartunnan saaneista lapsista parannuksen nälkäisiä vastaan, ennen kuin maailmanloppu koittaa.

Enemmän trilleri kuin kauhua
Tiedetään, juoni ei vaikuta näin auki selitettynä järin houkuttelevalta. Itse elokuvakokemus on kuitenkin toista maata. The Girl with All the Gifts ei mässäile väkivallalla, vaan pitää katsojaa mieluummin tyylikkäästi varpaillaan.
Tarina ei ylipäätään kerro niinkään zombeista, vaan kulminoituu Gemma Artertonin esittämän opettajan ja muita lapsia paremmin itseään hillitsevän Melanien (Sennia Nanua vakuuttavassa läpimurtoroolissaan) väliseen luottamukseen.
Englannin Liverpoolissa syntynyt Mike Carey kirjoitti samaan aikaan elokuvakäsikirjoitusta ja romaania (Juha Ahokkaan suomentama Maailman lahjakkain tyttö julkaistiin niin ikään tässä kuussa Suomen markkinoille) ideansa pohjalta. Erityisen vaikuttava on elokuvan alku, jonka aikana juoni heitetään katsojan tulkittavaksi sellaisenaan, ilman turhia selittelyjä.
Ohjaajaksi on värvätty kokopitkän elokuvatuotannon parissa debyyttinsä tekevä, tähän mennessä lähinnä TV:n puolella ansioitunut Colm McCarthy. Leffa etenee sulavasti ja on visuaalisesti vaikuttava. Erityisen kuumottava on kohtaus, jonka aikana päähenkilöiden ryhmä pyrkii ohittamaan satojen nukkuvien zombien lauman aukealla alueella.

Kiitettävän kuumottavaa
The Girl with All the Gifts onnistuu olemaan vakavasti otettava, yksi parhaista koskaan näkemistäni zombie-leffoista. Siihen on kuvattu materiaalia myös Tsernobylin ydinonnettomuuden autioittaman Prypjatin aavekaupungin yltä.
Näyttelijät istuvat rooleihinsa, Cristobal Tapia de Veerin luoma musiikki on varsinkin alussa upea lisä karun kuvaston taustalle. Vangitsevan alun jälkeen tarina pysyy pitkään koossa, mutta kuten arvata saattaa, tällaisille apokalyptisille seikkailuille on vaikeaa keksiä tyydyttävää lopetusta.
Tarina lähtee rönsyilemään viimeisen puolin tunnin aikana liikaa ja laimentaa katselukokemusta erinomaisesta kiitettävään. Suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat persoonallisia jännäreitä katselulistalleen.
Kommentoi Facebookissa